Viimeisen Antigua – Lymington legin miehistö lensi eilen Suomeen ja Jukka lähti tänä aamuna perässä. Nyt ollaan täällä sitten kahdestaan – siis Mearra ja minä. Mies ja vene.

Kolmentoista vuoden yhteiselon jälkeen Mearraan suhtautuu kuin elävään olentoon. Lauttasaaren entisen kirkkoherran Voitto Viron koiralla oli kuulemma sielu -

miksei siis myös Mearralla.  Mearraa ehkä harmittaa, että jätän sen tänne myytäväksi, mutta niin se vaan on tehtävä – vanha rouva on liian syväkölinen ja ylivarusteltu Suomen saaristoon.

 

Viimeiset kolme päivää on ahkeroitu ja tyhjennetty Mearraa myyntikuntoon. Kiitos Jukalle, Jarille, Arille ja Mikolle raatamisesta. Suomeen on lähdössä kolmekymmentä(!)  muuttolaatikollista tavaraa ja paljon enemmän kärrättiin roskikseen. Mearra kelluu nyt 10cm korkeammalla, mikä tarkoittaa että ainakin pari tonnia tavaraa on nostettu laiturille. Ensi viikolla alkaa ehostustyö myyntiä varten. Puuosia pitää hioa ja lakata, kylkiä ja istumalaatikkoa paklata ja maalata, moottori huoltaa ja sitä sun tätä muuta.

 

En edes yritä kirjoittaa miltä nyt tuntuu kun reissu on tehty – koska en vielä osaa. Puolessatoista vuodessa tuli nähtyä ja koettua niin paljon ja niin nopeasti, että palaset eivät ole vielä löytäneet pään sisällä paikkaansa.  Suunnittelin tätä matkaa yli kymmenen vuotta ja nyt kun se on ohi niin on samanaikaisesti tosi hieno fiilis ja tosi haikea olo.  Mutta oikeasti on aivan upeaa päästä takaisin kotiin Eijan, koirien ja lampaiden luo ja hääräämään traktorien ja Lantikan kanssa.

 

Jukalle ja Jaanalle suurkiitos.  Ilman teitä tämä reissu ei olisi mitenkään onnistunut. Te jaksoitte pyörittää arjen logistiikkaa: bunkrauksia, siivousta, pyykkäystä, reittisuunnittelua, purjeenvaihtoa etc ja piditte yllä hyvää meininkiä, jos purjehduslegi alkoi pitkästyttää. KIITOS!  Kaikki muut WARC veneet olivat kateellisia siitä, että Mearralle tuli uutta innokasta miehistöä melkein joka satamassa.  Muutama jenkki totesi, että heillä ei edes ole noin montaa ystävää saati että osaisivat purjehtia taikka voisivat jättää päivätyönsä hetkeksikään. Kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana Mearran matkassa:  Mikko, Kimmo (3x), Hanna, Ville,  Jussi (2x), Kirsi (3x), Leena (2x), Timo (2x), Martti, Micke, Tero, Jaakko, Melina, Juha, Tuomas, Juuso, Taneli, Noora, Maarit, Tuomo, Mirkka, Anne-Maria, Sari(2x), Oskari, Valtteri, Sakari, Artturi, Ari ja Jari.  Kun tuon nimilistan lukaisee niin ymmärtää miksi Mary Beth (US) ja Claudine (UK) valittivat, että Suomessa on kaikilla suunnilleen sama nimi. Anglosaksisessa kulttuurissahan pitää jokaista tervehtiä etunimellä aina tavattaessa heti ensi treffeistä lähtien ja se oli meidän kanssa haastavaa.  Meidän toilauksia jaksettiin seurata myös maista ja se tuntui kyllä hyvältä. Kiitos kaikille, jotka laittoivat meille postia ja vastailivat haastaviin yleisökysymyksiimme.  Erityisen hienoa oli tavata isoa joukkoa ystäviä ja sukulaisia Cape Townissa viime jouluna.

 

Mearra Nieidalla kaikki hyvin,  terveisin Pekka