Pellet lähtee, sirkus jää
Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Sat 25 Jun 2016 12:09
25.6.2016 Sijaintimme
17:46.3S
177:22.3E
Eipä uskoisi, että Not Two Fast legin kahden kuukauden reissu on tullut
päätökseen ja on aika summeerata nähtyä ja koettua sekä kiittää kipparia,
förstiä ja puosua upeasta purjehduksesta. Voimme tyytyväisenä ja ylpeinä todeta,
että kaikki on mennyt yli odotusten.
- matkasimme runsaat 2000 mailia, jolla jo pääsee Helsingistä Lissaboniin
asti
- kävimme viidessa valtiossa
- olimme toistakymmenta yota merella
Tässä ihmislaboratoriossa laitoimme 6/7 ihmistä kahdeksaksi viikoksi 18
neliöön yhteiseloon yötä-päivää. Opimme tuntemaan toisemme entistä paremmin,
niillä hyvillä ja huonoillakin hetkillä. Irroittauduimme normielämästä, arjesta
– poissa oli työmurheet, nettiyhteydet, uutiset maailman menosta, olimme ilman
jatkuvaa yhteyttä perheeseen ja ystäviin ja ilman palveluja.
Saimme tilalle aurinkoa, tropiikin lämpöä, hikeä, snorklausta,
ainutlaatuisen upeita maisemia, järkyttävän kirkasta vettä, loistavia
tähtitaivaita, täyskuuta, merenelämän kohtaamisia, tuoretta tonnikalaa tunnin
sisällä pyydystämisestä, purjehdussurffeja valtavissa mainingeissä, seikkailua,
vaikuttavia kohtaamisia paikallisten ihmisten kanssa ja opimme mitä hurrikaani
voi pahimmillaan tehda isolle osalle pientä saarivaltiota.
Matkamme paatepiste on Denaraun satama Fidzin pääsaarella. Vene puunattiin
päältä ja sisältä ja on nyt valmis maanantaina alkavia huoltotöitä varten.
Juhannusaattoa vietimme ensin illallista syöden paikallisessa hienostoresortissa
ja sitten juhannuskokon äärellä rannalla viimeistä kahdeksaa viikkoa muistellen,
shampanjaa juoden, tanssien ja paikallisia ohikulkijoita viihdyttäen.
Blogi hiljenee nyt hetkeksi, uutta miehistöä odottaen,
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!
|