Maragogipe rules!

12.2.2017
Sijainti 12:44.9S, 38:54.4W
 
Mearran ihmeelliset seikkailut Salvador Bahian jokisuistoissa jatkuvat; tänään oli vuorossa parin kymmenen mailin siirtymä lahden länsilaidalle ja jännittävä ajo ylös Rio Paraguacua jokea. Mearra oli turvallisissa käsissä, sillä vuorossa oli Maaritin tulikaste, hän kipparoi venettä muun miehistön nuokkuessa helteessä. Ajo jokea ylös oli ajoitettu iltapäivän nousuveteen, jolloin vesimassat myös valuivat ylös jokeen ja loivat meille oivan lähes parin solmun myötävirran. Jokisuun maisemassa nökötti valtaisa öljynporauslauttojen korjaustelakka, jossa näytti seisovan koko Petrobrasin porausfliitti, rumia valtavia lauttoja jonossa lukuisia. Telakan hienoudeksi havaitsimme 1800 tonnin pukkinosturin, jonka kyljessä luki Konecranes, eläköön suomalainen insinöörityö, totesimme.
 
Matkalla jokea ylös ohitimme useita upeita hacienda-tyyppisiä isoja taloja, jotka kaikki näyttivät entisestä loistostaan rupsahtaneilta. Myöhemmin havaitsimme, että tämä rupsahtaneisuus näytti olevan tämän joen yläjuoksun teema. Joen yläjuoksulla, jossa joki jo näytti muuttuvan mangrove-metsiköksi, vastaamme tuli Maragogipe niminen kaupunki. Innolla parkkeerasimme Mearran kaupungin laiturin tuntumaan ja suuntasimme loppuiltapäivän auringossa tutkimaan kylän ihmeitä. Laiturilla Jaana kuitenkin ensin intoutui poseeraamaan paikallisten nuorten miesten kanssa. Voi tuota vatsalihasten ja hauisten pullistelua.
 
Maragogipe osoittautui kaupungiksi, jolla todella on lupaava tulevaisuus takanaan. Vaikutti siltä, että kaupunki on ollut loistossaan joskus 1900 luvun alussa, jolloin Bahian alueen kaakao- ja tupakkabuumin siivittämänä sinne rakennettiin upeita kivitaloja, aukioita ja tietysti komea kirkko keskelle kylää. Todennäköisesti viimeisten 50 vuoden aikana kaupungissa ei sitten mitään olekaan tehty, niin rupsahtaneilta koko infrastruktuuri ja nuo aikanaan upeat talot vaikuttivat. Oletimme, että ainoa aikaansa seurannut henkilö kylässä on tänne kaiketi eläköitynyt Veikon Koneen ex-super-autostereomyyntimies. Paikallinen keski-ikäinen miesväestö näytti nimittäin selvästi kisaavan kenellä on rajuimmat ämyrit autossa ja kuinka lujaa niitä kehtaa raitilla huudattaa. Ja nyt ei puhuta mistään perus tuplabasareista hattuhyllyllä, vaan reilun kokoisista pick-up autoista, joiden takalava on taynnä kaiutinelementtiä, noin kolmen metrin pinossa. Ja sitten vaan teknosamba soimaan. Ehkä tässä syy, miksi talojen seinistä oli rappaus rapissut...
 
Mearra miehistö löysi tiensä keskustaan ja parkkeerasimme itsemme linja-autoaseman näköisen aukion laidalla nököttävään baariin ja pistimme pystyyn Hertta-ringin tähän Matkahuollon oloiseen ravitsemusliikkeeseen. Arvelimme, että korttia pelaamalla sulautuisimme paikalliseen väestöön, eikä meitä luultaisi turisteiksi. Näin ei ehkä kuitenkaan käynyt. No, bussikaan ei koskaan tullut, joten arviomme aukion käyttötarkoituksesta oli väärä. Illansuussa samaiseen baariin karauttivat paikalliset isännät hevosella. Ehkä bussikin lakkasi kulkemasta 50 vuotta sitten...  Illan kruunasi vielä illallinen Biroska Gourmet-nimisessä ravintolassa, jossa myöskin oli tarjoiltu gourmet ruokaa ehkä 50 vuotta sitten. Jännittävä kokemus kaikkiaan.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin.
 
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image