Mistä puhun, kun puhun ohjaamise sta

28.1.2017
Sijainti 13:38.0S, 19:59.2W
 
Se on periaatteessa yksinkertaista. Ohjata paikasta A paikkaan B. Vai onko kuitenkaan?
 
Paikan A ja paikan B välillä on yksi lyhin reitti. Suora viiva näiden paikkojen välillä. Suoruus tekee asiasta kuitenkin teoreettisesti hieman hankalan. Vaikka tämä on kyllä saivartelua ja en tästä ajatellut sen enempää puhua, mutta liittyy sopivasti aiheeseen. Suorin viiva ei nimittäin ole kartalla suora. Koska kartta on piirretty Mercatorin tai muun projektion avulla. Ja maa on pallo, josta kai olemme kaikki yhtä mieltä. Ja Mearran omakohtainen kokemus senkin tullee pian osoittamaan todeksi. Suora viiva luonnossa noudattaa isoympyrää; eli on eteläisellä pallonpuoliskolla alabanaani ja pohjoisella yläbanaani. Ja banaanin käyryys kasvaa kun etäisyys päiväntasaajasta kasvaa. Mielenkiintoista eikö totta; juu ei ole. Eikä kovin relevanttiakaan. Emme sitä ajaessamme paljoa pohdi vaan katsomme navigaattorista oikean tosisuunnan asteina kohteeseen. Nyt siis San Salvadoriin jonne se on 272 astetta. Eli käytännössä suoraan länteen.
 
Suoraan kohti länttä, ja tuuli tulee about suoraan idästä. Tässä pieni haaste jota ihan oikeasti pitää miettiä kun ohjaa. Ja tästä haasteesta puhumme ja teemme sen taklaamisesta päätöksiä. Tai aluksen päällystö tekee, mutta saattaa olla, että MGA:n jäsenet (Mearra Gast Association) osallistuvat tähänkin keskusteluun, ihan vain koska itse työtä tekeviä kuunnellaan hyvissä organisaatioissa. Ja Mearra on sellainen.
 
No niin, siis länteen ja tuuli on suoraa takaa idästä. Ei hyvä. Tästä saimme viime yönä konkreettisen muistutuksen. Tuuli idästä ja aallot idästä saavat aluksen kuin aluksen rullaamaan. Eli masto heiluu puolelta toiselle. Ja jos ylhäällä on iso ja pullea spinaakkeri, niin se saattaa heilahtaa keulaharuksen sisäpuolelle ja sen ympäri. Ja sitten vielä uusi heilahdus ja toisen kerran ympäri. Ja sitten siihen mukaan vielä kaksi köyttä joilla purje vedetään alas otettaessa sukkaan, niin tuloksena on rintsikat. Ja nyt ei puhuta mistään D-kupeista. Vaan isoista. Ja sukkien ja rintsikoiden kanssa voi painia ensin pikimustassa yössä 2,5h sitten päiväsaikaan uudestaan 1,5h ja viiden hengen voimin. Mutta niin vain nekin rintsikat saatiin avattua niin kuin elämässä muutenkin on totuttu saamaan. Siinä touhussa taisi aamiaiset ja lounaatkin jäädä nauttimatta; mutta on se vaan niin jännää puuhaa se rintsikoiden avaaminen.
 
Mutta palataan siihen miten homma pitäisi mennä. Eli ei ajeta ihan myötätuuleen vaan pidetään noin kahdenkymmenen asteen kulmaa tuuleen nähden. No kuinkas se sitten tehdään? On muutama vaihtoehto ja niillä kaikilla omat puolensa. Voi ottaa horisontista kaukaa jonkin kiintopisteen joka on oikeassa suunnassa. No, mutta hemmetti, eihän täällä ole mitään, pelkkää sinistä vettä ja aaltoja. Jaa, onhan sentään. Päivällä pilviä ja yöllä tähtiä. Kummatkin kuitenkin liikkuu; ja ensimmäiset aika nopeasti. Mutta niiden nopeuden oppii arvioimaan. Homma toimii niin, että saa jotenkin hajun mihin suuntaan pitää ajaa ja ottaa sieltä kohteekseen kaukaisen pilven. Ja tarkistaa aika-ajoin tuulikulmamittarista, että tuulikulma on tuo noin 160. Mikä ei taaskaan, himskutti vieköön, ole ihan suoraviivaista. Alus keikkuu ja lukemat heiluvat kymmeniä asteita. Siis pitää seurata, että lukemat heiluvat kutakuinkin tasapuolisesti tuon 160:n molemmin puolin. No voi ei, tämä on vaikeaa. Ja siksi panemmekin autopilotin päälle. Helppoa?
 
Ja autopilotista löytyy, joskin hieman piilotettuna, ominaisuus jossa siihen voi asettaa haluamansa tuulikulman, eli taas tuon 160 astetta. Helppoa kuin heinän teko; ei aivan. Kun tuuli kasvaa niin aallot kasvavat ja mastonhuippu, jossa on tuulimittarin anturi ymmärrettävästi on, heiluu yhä voimallisemmin puolelta toiselle. Ja jokaisella heilahduksella se joutuu miettimään, että mikä piru se oikea ja aito tuulensuunta nyt onkaan. Ja kun heilunta kasvaa niin se joutuu perustamaan pohdintansa yhä epätarkemmalle tiedolle. Ja joskus, noin pari kertaa yössä, senkin mitta tulee täyteen, vaikkei olekaan MGA:n jäsen. Ja se kylmän rauhallisesti ja mitään ääntä itsestään pitämättä heittää pyyhkeen kehään ja lopettaa ohjaamisen. Siinä se poikkeaa MGA:n jäsenestä. Tämä on aika veikeä tapa etenkin keskellä säkkipimeää yötä. Olisi muutama sana sanottavana asiasta Raymarinen insinööreille.
 
Autopilotissa on kuitenkin toinenkin asetus. Pitää tietty kompassisuunta. Homma perustuu sähköiseen kompassiin ja se ei ole mastonhuipussa ja sen lukemat eivät heilu. Eli otetaan yksi tällainen ohjausmuoto, etenkin jos tuulee hieman enemmän. ja hoidetaan oikea tuulikulma niin, että tarkistetaan aika-ajoin, että kulma tuuleen on pysynyt tuossa 160: ssä. Koska keskellä Atlanttiakin tuulen suunta vaihtelee. Se heiluu kymmenisen astetta puolelta toiselle muutamien tuntien välein.
 
On vielä yksi tapa. Tuntea tuulenkulma niskavilloissa ja ajaa sen mukaan. Ei ihan tarkin, mutta pelastanut monessa tilanteessa.
 
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin. Ja tuuli takaa 160 asteesta.
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image