Mafate

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Thu 3 Nov 2016 18:36
3.11.2016
 
 
Sijaintimme 20:56.4S 55:16.9E
 

Sunnuntaina lahdimme vaeltamaan Reunionin jylhiin vuoristomaisemiin. Noora toimi matkanjarjestajana ja oli varannut koko miehistolle 2 yota majatalosta keskelta Mafaten vuoristoista luonnonpuistoa. Matka alkoi hyvin lupaavasti kun koko kuusihenkinen miehisto ahtautui pikkuiseen Citroeniin. Jukka kannusti peltiluuskamme tayteen laukkaan ja alta aikayksikon loysimme itsemme paikallisen Maido vuoren huipulta n.2200 metrista. Matkan ainoa pysahdys tehtiin ranskalaiseen leipomoon, jossa teimme viela viimehetken pullatankkaukset ennen eramaaseikkailuamme.

Kolmen tunnin suunnistus kohti majataloa alkoi hyvassa hengessa miehiston nauttiessa henkea salpaavista maisemista ja kauniista kevatpaivasta. Erityisen tyytyvaisia olivat Sakari ja Pekka, jotka olivat paivittaneet sandaalinsa paremmin vuoristo-olosuhteisiin sopiviksi lenkkareiksi. Ryhman muuten erinomaisesti alkanut vaellus alkoi kuitenkin heti ensimmaisen tunnin jalkeen kohdata enemman tai vahemman yllatyksellisia vastoinkaymisia. Ensimmaisena osansa naista ikavista sattumuksista sai Pekka, jonka kengista loytyi valuvika. Kenkien kantapaa osoittautui erittain hiertavaksi eika sita saanut edes korjattua kantapaahan kohdistuneilla vessapaperipehmikkeilla. Piakkoin taman jalkeen Pekan vasta Mauritiukselta hankittu Calvin Kleinin logolla varustettu vyo pamahti ja hanen repun naruista piti vasata ”preventteri’’ ratkaisu housujen jalassa pitamiseksi. Seuraavana yllatuksena tuli paikallinen kasitys ajasta, kun turistioppaan kolmen tunnin matkaennusteen kohdalla ryhmamme loysi itsensa noin matkan puolivalista. Alkuperaisen aikaennusteen umpeuduttua alkoi miehiston moraali pikkuhiljaa rapautumaan ja taman sai erityisesti tuta Noora, jonka isaukko tunsi itsensa seka petetyksi etta reissulle mukaan huijatuksi (ja kantapaat varmasti hyvin kipeiksi). Epavarmuutta ryhmaan myos toi paikallisella suurpiirteisyydella laaditut kartat, jotka eivat liioin vastanneet toisiansa tai tarjonneet minkaanlaisia kilometri tai aika-arvioita eri matkojen pituuksista.

Vaikka hyvin alkanut reissu alkoi monen mielesta kallistua jo ’’epamiellytavan suorittamisen’’ puolelle, erinaisilta valopilkuilta ei matkan varrella silti onnistuttu valttymaan. Miehiston moraalikatoa huomattavasti korjasi matkanvarrelta loytynyt kioski, josta ostimme pienta purtavaa ja juotavaa. Pekka tosin hieman pettyi kun hanelta kiellettin olut suorituskyvyn yllapitamiseksi. Taman jalkeen matka jatkui alaspain ja tormasimme todella upeaan viidakkomaisemaan. Sakari tosin tuomitsi sen heti tietynasteiseksi pettymykseksi silla hanen mielestaan se oli jopa liian stereotyyppinen elokuvamaisema, juuri sellainen mita nakee Disney Worldissa. Paivan pieniin voittoihin kuului myos matkan lopussa Pekan repusta loytynyt taysi Pringles purkki, jonka turvin moni napostelunhimosta karsinyt miehiston jasen sai voimia loppumatkalle. Kello puoli kuusi ryhmamme saapui majapaikalle joka osoittautui todella siistiksi ja mukavaksi paikaksi. Palkitsimme itsemme valittomasti huurteisilla DODO oluilla, jonka jalkeen siistiydyimme ja lahdimme illalliselle. Illallinen oli positiivinen yllatys joka koostui paaosin kaniinista ja riisista. Ensimmaisen Illan paivallisella emme kuitenkaan osanneet aavistaa syovamme samaa ruokaa matkan jokaisena iltana.

Toinen paiva alkoi rauhallisissa merkeissa. Yon jalkeen osa miehistosta oli nukkunut sikeasti, kun osa oli karvistellut kuorsauksen uhreina. Kuorsaajiksi epailtiin joko Sakaria tai samassa huoneessa yopynytta ranskalaista kaveria, jota tuttavallisesti kutsuimme Habaneroksi. Tama paiva oli ryhmallemme paaosin lepopaiva ja teimme vain lyhyita lenkkeja Nooraa ja Sakaria lukuunottamatta, jotka joutuivat jalleen paikallisen huijauksen uhreiksi ja kolmen tunnin kevyt paivakavely osoittautuikin lahes kuuden tunnin vaellukseksi, vaikka kaksikko painoi 33% poluille sijoitettujen kylttien aikaennusteita rivakammin. Kolmantena paivana oli aikomuksenamme palata veneelle, mutta 17 kilometrin kavely ylamakeen sai joukkiomme harkitsemaan muita kotiinpaluu vaihtoehtoja. Luovuttaminen ja helikopterin tilaaminen olisi ollut liian suuri isku itse kunkin egolle, joten paadyimme vuokraamaan puolestavalista matkaa viela yhden majatalon. Majatalo ei ollut aivan yhta siisi kuin ensimmainen ja sita piti kreolilais mamma, joka oli varsin vaitonainen ja muutenkin asiakaspalvelijana niin toykea kuin ranskalainen voi ikina olla. Vaelluksen viimeinen paiva oli pelkkaa ylamakea, mutta kokonaisuudessaan reissun paivista kevein. Paiva sujui oikein mukavissa tunnelmissa. Ainoa asia mika joukossamme aiheutti hieman huonovointisuutta oli Pekan jalkoihin kehittyneet valtaisat rakot.

Kotimatkalle lahdimme lopen uupuneina, mutta hymyssa suin. Olimme selattaneet matkalla esiintyneet pienet haasteet ja niita ratkoessamme paasimme vesiputouksiin vuoripuroihin uimaan ja nauttimaan huikeista maisemista aina trooppisista laaksoista lampimille mutta jylhille vuorten huipuille. Palkitsimmepa itseamme viela paluumatkalla kaymalla paikallisessa distilleriessa, mista shoppasimme saippuoita, hajusteita ja rasvoja.

Kun saavuimme illansuussa veneelle, meille selvisi etta lahtopaivaa Etela-Afrikan Richards Bayhin oli paatetty aikaistaa vuorokaudella. Tama kaytannossa tarkoitti, etta miehistolla on aikaa saada Mearra lahtovalmiiksi kahden paivan sijaan yksi paiva. Torstai kuluikin kokonaan korjauspuuhissa ja kaupparessulla. Mearra starttaa huomenna perjantaina kohti Afrikkaa, todennakoisesti  alkuiltapaivasta aamun sijaan, silla nain toivomme saastyvamme ainakin muutamalla tunnilla isossa mainingissa kieppumiselta.

Mearra Nieidalla kaikki hyvin!
 

JPEG image

JPEG image