Uusi nuorekas miehisto saapunut veneelle
Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Sat 9 Jul 2016 05:47
8.7.2016 Sijaintimme
17:46.295S
176:46.309E Hei rakkaat lukijat!
Mearra Nieida on jalleen elossa – veneen pohja hiottuna ja
kyljet hohkavan valkoisiksi vahattuina. Veneelle on myos siirtynyt uusi vaihtomiehisto, joka onkin tassa vaiheessa hyva esitella.
Ensimmaiseksi Juha, jolle Mierra Nieida on jo tuttu Atlantin ylityksesta
vuosikymmen sitten. Vaihtomiehistoon liittyivat myos Juhan lapset, Tuomas ja
Melina. Tuomas on arkkitehtiopiskelija, jonka intohimoihin kuuluu lainelautailu
– surffilautakin tarttui veneeseen mukaan. Melina on taas tuleva Aallon
yritysvastuun ja kestavan kehityksen opiskelija, joten luonnollisesti han
huolehtii veneen kierratyksesta. Viimeisimpana muttei vahaisimpana on Juuso!
Juuso istuu myös koulunpenkilla, kiinteistötalous paaainenaan. Kuka tietaa,
missa kunnossa Mearra Nieidan kiinteistö on taman legin jalkeen...
Ennen yhteista kohtaamistaan Muscet Coven satamassa, miehistön
jasenet valmistautuivat matkaan kukin omalla tavallaan: Parivaljakko Jukka ja
Jaana huolsivat venetta, kun taas perhe Pinomaan juniorit testasivat Fijin
kuuluisia surffipaikkoja. Juha toimi surffaajien kameramiehena ja Juuso uppoutui
Game of Thronesiin palmupuiden alla. He kavivat myos tutustumassa Malolon
saarella kevaalla hurrikaanin kouriin joutuneeseen kylaan. Kuvassa pojat ylpeina
esittelemassa leikkiautojaan!
Koko miehistö saatiin kasaan torstai iltana Muscet Covessa,
kun kapteenimmekin saapui maataloustyot tehtyaan Suomesta. Lauantai aamulla
starttaa kilpailu ja Mearra Nieidan nokka kaantyy kohti Tanna saarta Vanuatussa.
Seuraavassa blogipaivityksessa saattekin lukijat kuulla hieman lisaa tulevasta
...
Mearra Nieidalla kaikki jalleen hyvin!
|