Lizard Island

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Mon 22 Aug 2016 11:37
22.8.2016
Sijaintimme 14:39.7S 145:27.1E
 
Saavuimme varhain sunnuntaiaamuna yöpurjehduksen jälkeen Lizard Islandille. Tuulet ovat rauhoittuneet, joten meno oli jo huomattavasti mukavampaa, jopa nautinnollista. Lähes täysi kuu valaisi upeasti yöllisen meren. Oli kuitenkin niin hämärää, että Vililta ja Oskarilta jäi huomaamatta uhkaavasti alusta lähestyvä ryhävalas. Miehet havahtuivat valaan kohahdukseen, kun se ryöpsäytti reiästään vedet aivan veneen vieressä. Otus ja alus väistivät samanaikaisesti kriittisellä hetkellä. Jatkossa vahtimiesten silmäparien huomio siirtyy tähtikuvioista aaltojen varjoihin.
 
Lizard Island on jälleen yksi herra Cookin löytämä ja nimeämä saari. Nimensä se sai siitä, että lisko oli ainoa eläin, jonka Cookin väki täältä bongasi. Saari on varsin kaunis. Sillä on valkeat hiekkarannat, korkeat kukkulat ja mystiset mangrove-pöheiköt. Luonnonmuodostumien lisäksi ja varmasti niiden takia saaren eteläosassa on lentokenttä ja superkallis lomakeskus. Kompleksien kupeessa oli myös vähemmän kallis kuppila, jossa nautimme Gin Tonicit ja tuhdit pihvit auringonlaskua katsellen.
 
Uimaranta fasilitoi oivasti miehistön touhuilua. Pojat kehittivät uuden pallopelin Jaanan ja Jukan kylpiessä kilpikonnien kanssa. Pekka etsi krokotiileja saaren keskeltä ja eksyi lentokentän vaarallisten kemikaalien dumppausalueelle. Lienee saanut sieltä flunssansa. Maanantaina päätettiin kavuta saaren 400 metriä korkealle huipulle. Samalta nyppylältä luutnantti James Cook oli tähystänyt helpotuksekseen valliriutassa aukon, joka tunnetaan nimellä Cooks Passage. Näkymät olivat vaikuttavat. Taneli ja Oskari jättäytyivät rehkimisestä jääden mieluummin veneelle soittamaan ilmakitaraa Angry Birds -kalsareissa.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image