Lintugongaaajat PING
Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Wed 10 Feb 2016 19:14
Keskiviikko 10.2.2016
Sijaintimme 08:37.3N 79:02.1W
Tanaan Mearra Nieidan miehisto koki melkoisen ornotologisen elamyksen.
Aamulla kun miehisto herasi hyvin nukutun yon jalkeen aamukahville siina kello 7
aikaan, niin havaitsimme mielenkiintoisen luontoilmion. Ja nyt pyydammekin
lintubongaajilta apua. PING Jari Narhi. Olimme ankkuroituneet kauniille
lahdelle, jossa oli saaria seka ita- etta lansipuolella. Aamulla auringon
sarastaessa lansipuoleisen saaren puiden latvoihin alkoi keraantya valtava maara
lintuja. Ilman liioittelua, puhumme tuhansista ja taas tuhansista linnuista.
Kokoonnuttuaan puiden latvastoon, lintuparvi lahti liikkeelle, lentaen noin
metrin korkeudella merenpinnasta. Tuhansien lintujen parvi lensi meren pinnassa
suoraan kohti Mearra Nieidaa. Osa linnuista lensi keulan, osan perankannen
puolelta. Siis useiden tuhansien lintujen parvi lensi veneemme edesta ja takaa
noin metrin korkeudella. Ohilento kesti varmaan noin kymmenen minuuttia ja
lintuja oli siis todellakin valtava maara. Ohessa muutama kuva elamyksesta. Nyt
haluaisimmekin sielta mantereelta tietoa, mista linnusta oli kyse? Meilla
ei ole aavistustakaan. Linnut ohilennon jalkeen keraantyivat itapuoleisen saaren
edustalle valtavaksi lautaksi. Toivottavasti nailla tiedoilla ja kuvilla seka
sijaintitiedoilla, joku osaa kertoa meille seka lukuisille blogimme seuraajille,
mista linnusta ja mista ilmiosta mahtoi olla kyse. Ilmio oli aidosti
huikea.
No, mitas muuta tanaan. Toki soimme hyvin, kuten aina. Myos veneella
tehtiin erilaisia pienia puuhia. Nyrkkipyykkia, siivoushommia ja keittiohommia,
silla tanaan oli aika esivalmistaa joitakin ruokia tulevaa, pitkaa yli viikon
kestavaa avomerilegia varten. Meilla muun muassa Micken tekema Ragu pastakastike
muhi tanaan paarpuurin puoleisessa vessassa koko paivan.
Nyt nimittain on sellainen tilanne, etta pakastin ei jaksa puksuttaa
taydella teholla koko matkaa Galapagos –saarille, joten ruokia pitaa sailymisen
tulokulmasta esivalmistaa tuleville meripaiville.
Viimepaivat ovat olleet melko rauhallista purjehtimista ja olemme aika
pienia merimaileja edenneet. Tama johtuu siita, etta emme saa lahtea kohti
Galapagosta ennen kuin vasta perjantaina kello 11.
Tanaan miehistoa ilahdutti se, etta naimme taas pitkasta aikaa
linkkitornin joka mahdollisti puhelut kotiin. Ja kun menimme maihin
kumiveneella, saimme jopa kiinni paikallisen hotellin wi-fi yhteydesta. Hiukan
laajakaistaa varastaen saimme yhteyden ulkomaailmaan. Olimme siis netissa eli
olimme taas olemassa.
Nyt kello on jo siina kahdeksan paikkeilla illalla. Micken Ragu pasta on jo
valmis. Viini on valittu ja on aika kayda ruokapoytaan. Sen voimme viela kertoa,
etta paivarytmi taalla veneeella on kylla aika selkea. Heraamme, kun aurinko
nousee siina seitseman aikaan. Ja illalla aurinko laskee hiukan ennen seitsemaa.
Vuorollaan aina joku laittaa ruuan. Ja ennen kuin te keski-ikaiset miehet siella
Suomessa heraatte aamupissille hyvissa ajoin ennen Huomenta Suomen alkamista,
taalla koko veneen miehisto vetaa sikeita hirsia.
|