Sijainti 11:49.6N, 61:01.1W

 

Viime yönä Tumppi ja Jaana joutuivat kohti tulevan laivan ja kahden saderintaman piiritykseen. Laiva ei näkynyt AIS-näytöllä, emmekä tienneet kuka se on ja mihin se on menossa. Sadepilvien väistö olisi edellyttänyt kurssin kääntämistä lähemmäs tuota kohti ajavaa laivaa. Emme kuitenkaan sitä tehneet, josko se vaikka olisi ollut paha-aikeinen merirosvoalus. Vaihtoehdoksi jäi ohjata Mearra siksakkimaisesti kohti sadepilvien keskustaa. Strategia oli piiloutua rosvoja sateen keskelle. Jos tuokaan ei olisi auttanut, olisimme laittaneet Förstin laulamaan bravuurinsa New York, New York ja odottaneet, että rosvojoukko tuskaa lievittääkseen hukuttaa veneensä. Totesimme, että kävi miten kävi, kovalevyä, jossa on reissun valokuvat emme rosvoille luovuta. Jännää, miten yön pimeydessä möröt saavat vallan!

 

Aamun valjetessa maininki nousi kolme-neljämetriseksi ja keinutti Mearraa puolelta toiselle. Oli siinä Reiska, meidän uskollinen autopilottimme, taas kovalla koetuksella. Tuulikin oli parhaimmillaan 11 m/s. Kurssimuutos kohti Grenadaa toi tuulen riittävän myötäiseksi ja Tumppi, Timo ja Jukka asettivat purjeet niin kutsuttuun virsikirja-asentoon. Ei tainnut mennä kuin viisi minuuttia, kun kuului naps ja keulapurjetta virsikirjalla pitävän puomin maston puoleinen pää muljahti mereen. Joku hela oli murtunut, mutta onneksi näyttää siltä, että se on Grenadalla korjattavissa. Vähillä vaurioilla olemme kyllä kaiken kaikkiaan reissusta selvinneet.

 

Toinen hauska episodi liittyi illalliseen. Sari, jo kertaalleen Chef of the Week tittelin Timon ohella voittanut huippukokkimme, oli tänään illallisvuorossa. Määrätietoisin ottein rouva tilasi tuoretta tonnikalaa, koska päivän juhlaillallinen oli rakennettu sashimin ja kevyesti paistetun tonnikalafileen ympärille. Mikäpä siinä auttoi, muuta kuin sylkäistä vieheeseen sen sorttisesti, että kalaa tulisi ja vielä oikean sorttista. Ja komea keltaevä tonnikala sieltä tulikin. Siitä Sari loihtimaan neljän ruokalajin illallista juhlistamaan TicoTicon viimeistä yöpurjehdusta tyyntyneessä kelissä auringon kullatessa taivaanrannan. Voi tätä elämää!

 

Nyt on muuten kaikkiaankin viimeinen yö merellä vähään aikaan. Puolitoista vuotta on palloa kierretty. Mitä kaikkea onkaan nähty ja koettu. Ja nyt sitten lähtöpiste, St Lucian Rodney Bay, on parin viikon saaristoseilauksen päässä. Uskomatonta, mutta ei enää yövuoroja ja yöpalalaatikon herkkuja.