Puosu kiittää ja kuittaa

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Fri 21 Apr 2017 14:25

20.4.2017

 

En etukäteen osannut ajatella, mistä maapallon ympäripurjehduksessa on kysymys ja miltä nyt tuntuu kun reissu on paketissa. Faktojen kautta näyttää siltä, että pallon kiertämiseen tarvitaan yksi hyvin varusteltu vene ja osaava kippari, 38 seikkailuun heittäytyvää ystävää, 1300 kananmunaa, 40 kiloa kaurahiutaleita, 500 banaania ja tuhansia litroja vettä. Hienointa on kuitenkin se, että meitä on ollut iso tiimi suunnittelemassa seikkailua ja elämässä tätä toteen. Odotan innolla hetkiä, jolloin muistelemme, mitä kaikkea olemme kokeneet.

 

Minulle matka maapallon ympäri oli saman aikaan sekä iso elämys, että omassa pienessä mikromaailmassa elämisen kokemus. Avomerellä minua ympäröi aava, silmänkantamattomiin kantautuva meri ja ylleni avautui avaruus tähtineen ja linnunratoineen. Tuuli, aallot ja aurinko antoivat tuta luonnon voimista. Purjehdus vei minun eksoottisiin paikkoihin ja tapasin mielenkiintoisia ihmisiä. Samaan aikaan oma koti oli viimeiset puolitoista vuotta veneen styyrpuurin puoleinen takakajuutta. Tarkemmin se osa kajuuttaa, joka on 15 cm lämminvesivaraajan yläpuolella (loistava lisä tropiikin helteessä!). Kuuden, seitsemän hengen miehistössä omaa tilaa sai laittamalla silmät kiinni ja rakkauden tunnustukset Jukalle viestitettiin nikkaamalla silmää.

 

Arki veneen viidessätoista neliössä teki sen, että omia tunteita ei päässyt pakoon, vaan ne oli koettava tässä ja nyt. Iloja ja suruja tuli ja meni. Jokaisen oli löydettävä voima omasta itsestään ja jokainen tunsi kollektiivista vastuuta kaikkien hyvinvoinnista. Veneen ulkopuolisen maailman murheet eivät kulkeutuneet arkeen ja uutisiakaan ei juuri tullut seurattua. Veneessä oli luontevaa elää hetkessä. Toivottavasti tästä opista jää minulle jotain pysyvää.

 

Ylpeänä saavutuksesta ja kiitollisena tästä mahdollisuudesta puosu lähtee ja toivottaa Pekalle, Jukalle, Jarille, Arille, Kimmolle, Mikolle ja Sakelle luonnikasta matkaa Atlantille.

 

Mearra Nieidalla kaikki hyvin!


JPEG image