Kurssilasku ja korjausliike

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Sun 28 May 2017 18:03
Sijainti 47:45.4N 15:25.3‘
 
Viime yön ja aamupäivän tuuli on puhaltanut Southamptonin suunnalta. Purjeilla ihan vastatuuleen ajaminen on tunnetusti hankalaa, joten kurssimme kääntyi vääjäämättä laskuun. Aamulla kokka osoitti jo kohti Cork’ia (Irlannissa). Moottorilla vastatuuleen toki olisi päässyt, mutta aallokko oli sen verran terävää, ettei sekään ollut mahdollista, varsinkaan kun moottori ei käynnistynyt.
 
Tilanteen pulmallisuutta lisäsi se, että vesitankit olivat tyhjät - ja ilman moottoria ei vesikonekaan toimi. Aamiaistiskit saimme tiskattua kaasulla lämmitetyllä pullovedellä. Aurinkopaneeleista ei näillä keleillä juuri sähköä synny, joten aluksen akutkin alkoivat vaatia latausta. Tässä vaiheessa markkinasentimentti ei ollut korkeimmillaan.
 
Parissa tunnissa Pekka kuitenkin sai moottorin dieseljärjestelmän ilmattua ja kone hyrähti iloisesti käyntiin. Kun Jukka vielä trimmasi purjeet, saatiin kurssi nousuun ja suunta jälleen Englantiin, jonne tähtäämme nyt siis hieman suunniteltua luoteisempaa reittiä.
 
Viiden hengen rosterilla mentäessä purjehdusta (ja muita tehtäviä) kertyy enemmän, ja vastaavasti aikaa jää vähemmän yhteisille juttutuokioille. Osasyyllinen henkevien keskustelujen hienoiseen laskuun on myös Esteri, jonka takia veneen takakannen seurustelusalongissa (jota myös arkisemmin sitlåådaksi kutsutaan) on ollut vähemmän ruuhkaa. Suurin osa miehistöstä on siirtynyt sisäruokintaan.
 
Kirjoja on kuitenkin ehditty lukea (Mearran kirjakerho suosittelee kuvan opuksia) ja bridgeäkin pelata (tosin vain iPädillä Baronin kanssa). Merellä aina vaaralliselta UV-säteilyltä olemme tyystin välttyneet, joten...
 
Mearralla kaikki hyvin

JPEG image

JPEG image