Gove operations

28.8.2016
Sijaintimme 11:20.8S 135:54.4E
 
Äärettömän pitkän ajanjakson jälkeen Carpenterian lahti saatiin viimein ylitettyä. Kolmen päivän ylitys kului mukavasti 12-16m/s sivutuulessa ja kovassa aallokossa. Keli oli tarpeeksi kova puristamaan ensi vuodenkin oksennukset ulos miehistöstä. Hyvää purjehdustreeniä siis. Aaltoisessa kiirastulessa seuranamme olivat vain linnut, muutama delfiini ja yksi parimetrinen merikäärme. Käärme nimettiin Köörmeeksi
 
Lauantai aamuna Mearra hivuttautui ankkuriin Goven Yacht Clubin edustalle. Rannan edusta on täynnä haaksirikkoutuneita aluksia muutaman vuoden takaisen pyörremyrskyn jäljiltä. Vierestä löytyy massiivinen bauksiittitehdaskompleksi ja muutamia pieniä metsäpaloja. Epäilemme alueen olevan Waterworld-elokuvan ilkeiden savuttajien hallussa.
 
Ylityksen aikana miehistö selviytyi vähin ruoin. Ruokahalun vei keli tai viimeistään pilaantunut makrilli. Dinneri Goven Yacht Clubilla oli unelmien täyttymys ja tuli kovaan tarpeeseen. Menusta ei löytynyt burgereita, mutta 500g pihvi upposi korvikkeena. Telkkarista tuli rugbyä.
 
Sunnuntaiaamuna nostimme spinnun kohti Darwinia. Päästäksemme Govesta Arafuran merelle tuli meidän kulkea mahtavan kallioseinämän läpi. Seinämässä on 60 metriä kapea kulkureitti, joissa liikkuu kovat virrat. Tämä kalliohalkeama tunnetaan nimellä Gugari Rip tai helpommin muistettavammin “hole in the wall”. Ajoitimme iskumme lähes korkeimman vuoroveden aikaan, jolloin kohtasimme vain 3 solmun vastavirran ja penetroimme reiän ongelmitta. Kuilun läpi kulkeminen oli mahtava kokemus aallokkoisen kelin muuttuessa seisovan aallon ja virtauksen jälkeen hyvin tyyneksi.
 
Kun venekunta on siirtynyt enemmän tai vähemmän täysmittaiseen purjehdukseen, on työ- ja vahtivuorolistatkin printattu pidemmälle ajalle. Päädyimme nopeasti kaupittelemaan ja tekemään vuoroja myös velaksi. Miehistön kauppatieteilijät alkoivat myymään vuoroista kehitettyjä johdannaisia sekä paketoimaan velaksi tehtyjä vuoroja kauppojen kiihdyttämiseksi. Lopulta järjestelmäämme oli kertynyt mystisesti annettua enemmän vapaavuoroja eikä kaikkia velaksi myönnettyjä vuoroja pystytty suorittamaan pahoinvoinnin tai muiden syiden seurauksena. Lopulta koko järjestelmänne romahti ja jouduimme yhteisvoimin työstämään uudet vuorolistat. Näitä vuoroja reguloidaan nyt tarkemmin, mikä aiheuttaa kipparille ja perämiehelle päänvaivaa. Kauppatieteilijät palkitsivat itsensä suklaalla veneen ehtyvästä herkkukaapista.
 
Nyt vene seilaa rauhallista 6-7 solmun nopeutta tyynellä Arafuran merellä. Päänvaivaa aiheuttavat öljyä vuotava generaattori sekä miehistön degeneroituva vitsien taso.  Laitteilla ei ole tarpeeksi virtaa ja miehistöllä viiraa liikaa.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!
 
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image