Arkea merella
Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Mon 11 Jan 2016 21:56
Maanantai 11.1 klo 14
Sijaintimme 12:53.7N 66:13.8W
Aamu merella valkeni taas kauniina ja aurinkoisena. Tanaan oli Micken ja
Kickan vuoro toivottaa uusi aamu tervetulleeksi, heilla kun oli auringonnousun
vuoro.
Nyt kun matkaa on tehty jo kaksi taytta vuorokautta, alkavat rutiinit
veneessa jo olla tuttuja. Samoin jokainen meista on loytanyt mukavasti paikkansa
miehiston jasenena. Kaikki ovat jo vuorollaan olleet yovuorossa, samoin keittio
on tullut jo kaikille tutuksi. Tallaisessa pienessa tilassa elaminen vaati
suht kurinalaista ja askeettesti asennetta. Oman kodin tutut mukavuudet saavat
taalla unohtua. Eilen kun Tero teki iltaruokaa oli keittio auringon kuumaksi
paahtama ja kaasuliesi pukkasi lisaa hikea. Lampoa ainakin 40 astetta.
Hanna puolestaan konttasi paivalla luutu kourassa siivousvuorossa kuuraten
vessat ja muut paikat puhtaaksi. Pekka ahersi konehuonessa, kun generaattori
taas kiukutteli. Jukka sai spinnun puomin kouriinsa ja kiroili kun merirosvo. Ja
kun tahan viela lisaa sen, etta iltaruuan kanssa veneella tarjotaan viinia
1 pullo per 7 henkea eli n desi per nuppi ja seuraava kylma kalja odottaa Santa
Martassa, niin kodin tutut mukavuudet tuntuvat varsin kaukaisilta.
Mutta vastapainona tama ajattomuus, upea meri ymparilla, kivat kelit ja
mukava porukka. Ja purjehtimisen mukanaan tuoma mielihyva, muodostavat aika
hienon elamyskokonaisuuden.
Muutamia havaintoja. Veneen vieresta ui miekkakala hyvin lahelta, pieni
talitintti tai vastaa lepasi hetken veneen kannella, ensikerran kala nappasi
vieheeseen, barracuda ilmeisesti, joten emme harmitelleet etta paasi pakoon.
Lounaaksi eilen Pekka laittoi hienon Cobb- salaatin. Pekka ei edes tarvinnut
reseptia silla han teki salaatin ihan omasta paastaan. Tero teki
pestopastaa ja tanaan paivalla Hanna pyoraytti lounaaksi riisia pannussa
lisukkeilla. Kaikki ruuat olivat erinomaisia. Tanaan on Micken vuoro tehda
illallinen ja nailla nakymin syomme tuoretta tonnikalaa. Varalla kuitenkin
pastaa.
Sahkoposti toi tiedon David Bowien kuolemasta. Star Man laitettiin
soimaan.
Juuri nyt seilaamme leppoisassa myotaisessa 7-8 solmun vauhtia virsikirjan
siivittamana eli isopurje ja genoa eri puolilla venetta.
Mearra Nieidalla siis kaikki hyvin.
Monday Jan 11, 1400 hrs
Our second full day was welcomed by Kicka and Michel, who shared the dawn
watch, and a beatiful one it was. We have all by now been exposed to most of the
duties onboard, figured out the task list and schedule, and had time to have our
personalities settle in. We have had night watches, i.e. stood in the cookpit
and followed a dozen displays including radar, speed, wind, wind direction, made
sure the sails are trimmed correctly, and stared into the darkness. And, we have
all had those nice off-duty hours, lingering in the sun, reading and chatting
about nothing, or been in deep discussions. This is what being on a passage is
all about.
With the winds being a bit below what we had hoped for, we have been
through a number of sail configurations, trying to pick up the speed a bit. Some
of these exercises have taken place to avoid coming too close to large
commercial vessels during the dark hours, adding a little suspense.
We have today seen a sail fish race by the boat, we had a barracuda take a
bite on our lure, but its aerobatics saved it, it got away, which was OK as we
have all our recipies built around catching some tuna. We also had a tiny bird
take a long rest onboard. He was sitting on a sheet just next to us, and we
tried to offer him a little snack, but dry baguette wasn’t obviously his
thing.
The rest of the WARC fleet has spread so much now, so we only have sporadic
sightings of one or two boats in a distance. During our daily roll call we get
updates from all of them, and have reports of a broken main boom, some
sea-sickness etc, but nothing too serious.
Our progress so far has been less than 150 nautical mies per day, we are
hoping to pick it up a notch, as we’d hate to miss our table reservation in
Santa Marta, Colombia, on Thursday night.
All well on the Mearra Nieida, crew awaiting a pasta Bolognese and a glass
of fine Tuscan wine, which hopefully will stand up toTero’s fantastic pasta
Pesto last night. Over and out.
|