Kohti koiran muotoista saarta
Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Wed 21 Sep 2016 09:58
21.9.2016 Sijaintimme 10:30.9S 106:39.8E
Tiistai on ollut jälleen yksi normipäivä täällä jossain Jaavan
eteläpuolella. Pasaatituulet ovat puhaltaneet tasaisesti ja pitäneet Mearran
hyvässä vauhdissa. Olemme edelleen WARC -fliitin kärjessä, ensimmäisenä
köliveneenä, mikä tarkoittaa vähintäänkin sitä että Joulusaarilla pääsemme
ensimmäisenä valitsemaan poijupaikan.
Eilen alkaneet trooppiset sateet jatkuivat aamupäivällä. Olemme kuitenkin
melko hyvin onnistuneet ennustamaan kehittyvät saderintamat tutkakuvista ja
kiertämään sadepilviä, vaikka muutama rankempi sadekuuro onkin osunut kohdalle.
Ravintopuolelta mainittakoon, että olemme saaneet nauttia peräkkäin kaksi
Pekun Jytä-Herkkua: eilen illalla liha-jytää perunoiden kera ja tänään lounaaksi
finger-foodien aatelista eli Jytä-tonnikalawrapeja. Wrapit kruunasi kylmä
olut.
Päivän mittaan on ollut myös joitakin muita ilmahavaintoja. Australian
merivalvontalentokone kävi tervehtimässä meitä ja lisäksi olemme bonganneet
erinäisen määrän taitavia ‘sininokkaboobeja’. Tonnikalaa tai muutakaan tuoretta
meren herkkua emme sen sijaan ole saaneet koukkuun ja miehistö onkin alkanut
osoittaa hermostumisen merkkejä kun purjehdus ei kaikilta osin vastaakaan sitä
mitä esitteissä on annettu ymmärtää. Mielenilmauksena on soitettu Sannin
biisejä.
Matkaa on edelleen runsaat 60 mailia tuolle koiran muotoiselle
Joulusaarelle. Eilinen saariaiheinen tietovisamme koskikin Joulusaarta. Moni
tuntee saaren ehkä Brittien 50-60 luvulla tekemistä ydinkokeista, tai
miljoonista punaisista ravuista jotka kuin synkronoidusti lähtevät yhtaikaa
kutemaan saaren rannoille. Saaren erikoisuuksiin kuuluu myös se, ettei sillä ole
lainkaan alkuperäisväestöä, vaan asukkaista valtaosa on alun perin kiinalaisia.
Ei siis liene ihme että 2000 hengen saarella puhutaan kuutta kiinan murretta,
indonesiaa, japania ja useita muita kieliä.
Mearra
Nieidalla kaikki
hyvin! |