Puolimatkan krouvi!

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Mon 30 Jan 2017 18:31
30.1.2017
Sijainti 13:33.0S, 23:01.2W
 
Tänään Mearra kohtasi ihmeellisen näyn kello 10.13 am; meren aalloilla kellui tienviitan kaltainen merkki, jossa oli kaksi kylttiä. Toinen osoitti itään ja siinä luki Jamestown, Saint Helena 958 mailia. Toinen taasen sojotti länteen kertoen: Salvador, Brazil, 958 mailia.  Olimme lukeneet, että eteläisellä Atlantille todella olisi ankkuroitu tämän kaltainen merkkipaalu, mutta insinöörin logiikalla emme asiaa uskoneet todeksi. No, jälleen merellinen maailma osoitti yllätyksellisyytensä, siinä paalu jökötti häkellyttäen koko miehistön. No, nythän on niin, että jos tämmöiseen puolimatkan krouviin on todella tultu, asiaa pitää juhlistaa, vaikkei baarit virallisesti auki olekaan. Juhlajuomaksi löytyi pullollinen vuoden 2011 vintage rose shamppanjaa, joka aukesi pienellä viiveellä, noin kello 10.17 am. Kapteenin puheen herkistäminä kulautimme juhlamaljat. Totesimme saamiemme johtamisoppien mukaisesti, että lasit olivat puolityhjät, mutta reissumme enemmän kuin puolitäynnä, sen verran hienoa on jälleen keskellä ei mitään kellua, ja vielä hyvässä seurassa. Jututkin ovat yksinkertaisia ja päätöksenteko helppoa, kun insinööripitoisuus veneessä on 100%. 
 
Puolimatka innoitti miehistön jo valmistelemaan Brasiliaan saapumista. Fendareita ei tosin vielä viritelty, koska jäljellä siis on noin 6 vuorokautta näillä nopeuksilla. Sen sijaan miehistöön iski parranajovimma. Vimman syynä ei niinkään ollut halu olla siistinä puolimatkan dinnerillä, joka siis samalla mahdollistui, vaan enneminkin tyylitietoiselle miehistölle tärkeä katu-uskottavuus Brasiliassa. Rannassahan pitää näyttää riittävän merikarhulta, ettei tule heti ryövätyksi turistina. Ilman parranajoa miehistö taasen itse olisi näyttänyt ryövärijoukolta, ei niinkään paahtuneelta merimiesjoukkiolta. Tarkennuksena mainittakoon, että Jaana osallistui ajoseremoniaan vain säärikarvojen osalta.
Mearra Nieidalla kaikki hyvin.