Pojkarna jaktarna stingrayarna

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Fri 5 Aug 2016 10:34
05.08.2016
Sijaintimme 20:14.4S 149:01.0E
 
Saimme eilen muilta veneilijöiltä vinkin, että Whitehaven-rannan pohjoisosassa voisi bongailla rauskuja, mallia stingray. Suuntasimme siis aamupalan jälkeen kävellen pohjoiseen. Matkaa jouduimme tässä jauhetussa styroksissa taittamaan noin 7 kilometriä. Lopulta saavuimme Hill Inlet nimiseen isoon lahden pohjukkaan. Ajoitimme saapumisen noin tunnin ennen nousuveden korkeinta hetkeä, joka tietojemme mukaan olisi ollut otollisin aika rauskujen bongaukseen.
 
Vastoin ennakko-odotuksiamme rauskuja ei ollutkaan lahdessa kasapäin. Pitkän lahdessa kahlailun aikana näimme satunnaisia varjoja vedessä, jotka juuri ja juuri pystyttiin tunnistamaan rauskuiksi. Jokaisella oli pieni pelko perseessä, mikä näkyi harkittuina askelina vedessä. Kuuleman mukaan rauskun päälle astuminen voi johtaa kivuliaisiin tunnelmiin. Muutama porukastamme pääsi lopulta todistamaan kunnon kokoisia rauskuja tässä Whitehaven-rannan edustalla retkemme viimeisien minuuttien aikana.
 
Vaikka retkemme oli rauskujen suhteen ehkä pieni pettymys, otimme hienosta lahdesta kaiken ilon irti erinäisen jumppailun ja muun pelleilyn muodossa. Paikallinen lokkilauma aiheutti hämminkiä hyökkäämällä kimppuumme. Majesteettinen pelikaani ei tästä hujakasta paljoa välittänyt, sillä onhan Lahdessa tavallisena perjantaina paljon kovempaakin meininkiä. Pelikaani vain katseli ja liiteli yllämme koko näytelmän ajan.
 
Paluumatka osoittautui lähes myllylämäiseksi liikuntasuoritukseksi, kun suurin osa porukasta innostui lenkkeilemään takaisin. Matka oli keskipäivän aikaan raskas ja lisähuolta aiheutti holtiton helikopterikuski, joka machoillessaan lensi hieman liian läheltä meitä. Lopulta välikohtaus päättyi iloiseen heilutukseen helikopteria kohti. Kyydissä olevat turistit vain hymyilivät takaisin.
 
Miehistön tiiviit välit ovat alkaneet rakoilla. Kahtiajakautumisen perimmäisenä syynä on erimielisyydet uusimmasta Tähtien sota -elokuvasta. Puolet porukasta on sitä mieltä, että elokuva on täyttä koiranp*****. Puolet ovat sen sijaan sitä mieltä, ettei elokuva ole täysin kelvoton.
 
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!

JPEG image

JPEG image

JPEG image