Mearra Nieida laukalla
Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Tue 23 Feb 2016 20:18
Tiistai 23.2.2016
Sijaintimme 00:57.9S 90:57.8W
Aamulla kello 06:15 Mearra Nieidan keittiossa kavi jo kova vilske. Hanna ja
Jaana siella aamiaista laittoivat ja pian oli koko miehisto valmiina paivan
retkeen. Taksivene haki meidat seitsemalta ja pian olimmekin rannassa valmiina.
Hetken paasta loysimme rannalta hepun joka oli tullut meita hakemaan. Paadyimme
kylan keskustaan jossa hyppasimme hassun nakoiseen kulkuvalineeseen parin
kymmenen muun ihmisen kanssa lounaspussit kourassa ja reput selassa. Sen jalkeen
ajelimme pitkin Puorto Villamilin kylan polyisia hiekkakatuja ristiin rastiin,
etsimassa viela kyydista puuttuvia turisteja. Villamil on muuten niin
pieni kyla, etta niin pienta tuskin Suomesta loytyykaan. Akaslompolokin on
varsinainen metropoli taman rinnalla. Kylassa on pari pienta, maailman surkeinta
ruokakauppaa, ehka kymmenen kuppilaa joista saa ruokaa ja juomaa. Ja sitten
pikkufirmoja jotka tarjoavat sukellusretkia turisteille lahinna Cabo
Rosalle Los Tunnels kohteeseen seka retkia Cerro Negron kansallispuistoon
tutustumaan siella olevaan Volcan Chico tulivuoreen. Ja juuri sinne me
olimme matkalla.
Kansallispuisto sijaitsee n 45 minuutin ajomatkan paassa kylalta. Ja kun
vihdoin paasimme perille, odotti meita hevoset ja opas kansallispuiston
portilla.
Reippaasti hyppasimme hevosten selkaan ja ei muuta kun kaviot kopsuen kohti
kraateria. Matkaa sinne oli noin 8 kilometria ja nousimme reilun tuhannen metrin
korkeuteen. Viimeiset 3 kilometria piti patikoida jalan, kun kulku meni sen
verran hankalaksi. Ja sitten sama homma takaisin eli yhteensa 10 kilometria
ratsastaen ja 6 kilometria patikoiden, raikkaassa vuoristoilmassa upeaa
tulivuorta ihaillen. Volcan Chico on aktiivinen tulivuori joka purkautui
edellisen kerran vuonna 2005. Kylalaiset vielakin muistelevat sita melkoisena
tapahtumana. Onneksi tulivuori purkautui pohjoiseen, muuten taalla ei
olisi kylalaisia tapahtumaa muistelemassa.
Onneksi Mearra Nieidan miehisto koostuu vanhoista ratsastajista tai
ridaajista, niin kun meita 70-luvulla kutsuttiin. Niinpa meilla ei ollut
mitaan hankaluuksia ecuadorilaisten vuoristohevosten kanssa. Rehellisyyden
nimissa taytyy todeta, etta hevoset olisivat osanneet meidat vieda perille
vaikka silmat kiinni, sen verran tuttua hommaa tama oli naille hepoille. Ja
hyvin reippaat orit jaksoivat myos Pekan ja Teron vuorille vieda. Ekstra
kaura-annos oli paikkansa loytanyt.
Oli aidosti hienoa menna vuorille ratsastaen, upeita maisemia ihaillen.
Kerrassaan hieno paiva.
Muutama hajahuomio viela paivan kulusta. Vuoristoretken jalkeen olimme
edelleen kovin energisia ja olisimme halunneet vuokrata polkupyorat. Noh,
kolmessa vuokraamossa kavimme yrittamassa, mutta ilman sen parempaa menestysta.
Pyoria ei joko ollut tai sitten niista oli kumit puhki. Paatimme palata veneelle
paivaunille, paitsi Pekka joka lahti dieselin ostoon. Se oli ihan oma
seikkailunsa, silla Pekka ei saanut bensa-asemalla taksista poistua ja
tankkaajapojan vieressa oli korviaan myoten aseistautunut ja luotiliivein
varustautunut paikallinen turvamies. Turvallisin mielin saattoi siis kipparimme
dieselit veneeseen hankkia.
Tassa tamanpaivan tarkeimmat kuulumiset. Nyt lahdemme ylakannelle
illalliselle. Taalla siis kaikki oikein hyvin.
|