Mearra Nieida laukalla

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Tue 23 Feb 2016 20:18
Tiistai 23.2.2016
Sijaintimme 00:57.9S 90:57.8W
 
Aamulla kello 06:15 Mearra Nieidan keittiossa kavi jo kova vilske. Hanna ja Jaana siella aamiaista laittoivat ja pian oli koko miehisto valmiina paivan retkeen. Taksivene haki meidat seitsemalta ja pian olimmekin rannassa valmiina. Hetken paasta loysimme rannalta hepun joka oli tullut meita hakemaan. Paadyimme kylan keskustaan jossa hyppasimme hassun nakoiseen kulkuvalineeseen parin kymmenen muun ihmisen kanssa lounaspussit kourassa ja reput selassa. Sen jalkeen ajelimme pitkin Puorto Villamilin kylan polyisia hiekkakatuja ristiin rastiin, etsimassa viela kyydista puuttuvia turisteja.  Villamil on muuten niin pieni kyla, etta niin pienta tuskin Suomesta loytyykaan. Akaslompolokin on varsinainen metropoli taman rinnalla. Kylassa on pari pienta, maailman surkeinta ruokakauppaa, ehka kymmenen kuppilaa joista saa ruokaa ja juomaa. Ja sitten pikkufirmoja jotka tarjoavat sukellusretkia turisteille  lahinna Cabo Rosalle Los Tunnels kohteeseen seka retkia Cerro Negron kansallispuistoon tutustumaan  siella olevaan Volcan Chico tulivuoreen. Ja juuri sinne me olimme matkalla.
Kansallispuisto sijaitsee n 45 minuutin ajomatkan paassa kylalta. Ja kun vihdoin paasimme perille, odotti meita hevoset ja opas kansallispuiston portilla.
Reippaasti hyppasimme hevosten selkaan ja ei muuta kun kaviot kopsuen kohti kraateria. Matkaa sinne oli noin 8 kilometria ja nousimme reilun tuhannen metrin korkeuteen. Viimeiset 3 kilometria piti patikoida jalan, kun kulku meni sen verran hankalaksi. Ja sitten sama homma takaisin eli yhteensa 10 kilometria ratsastaen ja 6 kilometria patikoiden, raikkaassa vuoristoilmassa upeaa tulivuorta ihaillen. Volcan Chico on aktiivinen tulivuori joka purkautui edellisen kerran vuonna 2005. Kylalaiset vielakin muistelevat sita melkoisena tapahtumana. Onneksi  tulivuori purkautui pohjoiseen, muuten taalla ei olisi kylalaisia tapahtumaa muistelemassa.
Onneksi Mearra Nieidan miehisto koostuu vanhoista ratsastajista tai ridaajista, niin kun meita 70-luvulla kutsuttiin.  Niinpa meilla ei ollut mitaan hankaluuksia ecuadorilaisten vuoristohevosten kanssa. Rehellisyyden nimissa taytyy todeta, etta hevoset olisivat osanneet meidat vieda perille vaikka silmat kiinni, sen verran tuttua hommaa tama oli naille hepoille. Ja hyvin reippaat orit jaksoivat myos Pekan ja Teron vuorille vieda. Ekstra kaura-annos oli paikkansa loytanyt.
Oli aidosti hienoa menna vuorille ratsastaen, upeita maisemia ihaillen. Kerrassaan hieno paiva.
Muutama hajahuomio viela paivan kulusta. Vuoristoretken jalkeen olimme edelleen kovin energisia ja olisimme halunneet vuokrata polkupyorat. Noh, kolmessa vuokraamossa kavimme yrittamassa, mutta ilman sen parempaa menestysta. Pyoria ei joko ollut tai sitten niista oli kumit puhki. Paatimme palata veneelle paivaunille, paitsi Pekka joka lahti dieselin ostoon. Se oli ihan oma seikkailunsa, silla Pekka ei saanut bensa-asemalla taksista poistua ja tankkaajapojan vieressa oli korviaan myoten aseistautunut ja luotiliivein varustautunut paikallinen turvamies. Turvallisin mielin saattoi siis kipparimme dieselit veneeseen hankkia.
Tassa tamanpaivan tarkeimmat kuulumiset. Nyt lahdemme ylakannelle illalliselle. Taalla siis kaikki oikein hyvin.
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image