Leppoisa paiva merella Delfiinien kanssa

Torstai 3.3.2016
Sijaintimme 02:46.2S 92:22.9W
 
 
Tyyni valtameri on osoittautunut nain alkumatkasta olevansa nimensa mukaisesti tyyni. Eilisen startin hyva tuuli moinasi ja jouduimme ottamaan koneen kayttoon suunnataksemme kohti pasaatituulia. Yolla saimme kuitenkin reipasta tuulta sadepilvien myota ja siis jopa sadetta jota ei ole taalla juuri nakynyt. Nyt paivalla on lahinna ajettu koneella. Martin miehistolle laatima vahtivuoro ja tyolista on alkanut rullaamaan hyvin ja jokainen loytaa siita itselleen tehtavansa paivaksi ja yoksi: joskus saa sitten nukkuakin. WARC veneet ovat viime yon ja nyt paivan aikana hajaantuneet ja lahin meista oleva vene loytyy n. 30 mailin paasta. Tilaa taalla on, lahinna olemme seurailleet kanssamme kulkevia upeita delfiiniparvia ja muita luontoihmeita. Ymparilla on hypellyt useiden kymmenien delfiinien parvi. Muutoin tanaan on lahinna lueskeltu ja nautittu hyvasta ruuasta seka mukana olevista herkullisista nopeaan tahtiin kypsyvista hedelmista. Tuulta ei juuri ole, mutta silti on isot loivat mainingit. Tama tekee etukannella treenaavalle Mearran joogaryhmalle lisahaastetta tasapainoasanoihin. Nyt tassa parhaillaan Martti kokkailee  meille herkullisen illallisen seka veneen somelierina valitsee illallisviinin. Osa miehistosta viela lepailee ja tankkaa unta yovuoroa varten. Kaikki kuitenkin heraavat paivan kohokohtaa eli yhteista illallista varten. Mearra Nieidalla kaikki oiken hyvin.
Lopuksi viela kuva-arvoitus lukijoille: mika luontokappale nakyy lentavan kuvassa? Oikein arvanneelle luvassa perinteinen palkinto: paasylippu kahdelle Mearran WARC gaalaan (ei sisalla ruokia eika juomia).
 

JPEG image

JPEG image