Nyt se sitten on tapahtunut. Meiltä on kadonnut yksi vuorokausi. Ylitimme kansainvälisen päivärajan ja hyppäsimme yhdessä hetkessä sunnuntaista 29. toukokuuta maanantaihin 30. toukokuuta. Tämä siirtymä on totta, mutta kuitenkin spekuloimme, katosiko meiltä ihan oikeasti kokonainen vuorokausi, vai maksoimmeko nyt sitä velkaa, joka meille on kertynyt, kun olemme matkan varrella kerran viikossa siirtäneet kelloa tunnilla taaksepäin. Niin tai näin, hetki sitten olimme kotisuomea 14 tuntia jäljessä ja nyt olemme teitä 10 tuntia edellä. Juhlistimme tätä merkittävää aikamatkailun suoritusta pullollisella rose kuohuviiniä. Onneksi meitä ei kuitenkaan kadonnut Emman ja Kallen syntymäpäivä!

Meillä oli eilen myös juhlahetki Nieulla ennen ankkurin nostoa. Luovutimme Mearra Nieidan signeeraaman Suomen lipun maailman pienimmän pursiseuran kommodorille, Keithille, asiaan kuuluvin juhlamenoin. Jaakko kannatteli Kimmoa, joka naulasi lipun baaritilan katonrajaan ruotsalaisten ystaviemme kajauttaessa Helan gor-rallatuksen. Miehistön keskuudessa heräsi intohimoja rekisteröidä aluksia tämän sympaattisen seuran lipun alle.

Olemmekin jo kertoneet, että Nieu on pieni maa. Tästä tuli eilen hyvä esimerkki. Meidän piti tankata dieseliä ennen siirtymäämme Tongalle ja löpö piti hakea kanistereissa huoltoasemalta. Ja sitten vielä piti tuo 160 litraa raahata kumiveneellä Mearralle. Noh, kello yhdeksitoista sovittu tankkausaika ei onnistunutkaan, koska kylässä oli hautajaiset. Hautajaisten ajaksi koko kylä menee kiinni. Näin kuulemma tapahtuu myös silloin kun saarelle syntyy uusi vauva!

Nyt odotamme lammaskorman valmistumista, jonka kyytipojaksi saammekin tänään kaksi kaatoa rotevaa punaviiniä. Syitä tähän anteliaisuuteen on kaksi: pidimme puolimatkan kehityskeskustelun, jossa totesimme, että meillä menee oikein hyvin ja juomme myös kadotetun vuorokauden viiniannoksen.

Mearra Neidalla kaikki hyvin!