Miehisto haijahdissa
Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Wed 24 Feb 2016 17:12
Keskiviikko 24.2.2016
Sijaintimme 00:57.9S 90:57.8W
Mearra Nieida miehistoineen on jo viikon verran viettanyt aikaa
Galapagos-saarilla. Ja hienoa on ollut. Etukateen miehisto mielessaan mietti,
mita nailta saarilta odottaa. Sita pohtiessamme nimesimme Galapagoksen ns Big
Five- listan. Afrikan kavijat tietavat hyvin mika on Big Five. Galapagosten Big
Five:mme on: hai, kilpikonna, iguaana, pingviini ja merileijona. Tanaan saimme
Big Fiven tayteen.
Aamulla Mearra Nieida herasi jalleen heti seitsemalta uusiin seikkailuihin.
Hanna ja Jaana keittivat meille kahvit ja puurot, kylla meidan kelpasi. Paivan
kohteemme oli Los Tuneles. Englanniksi The Tunnels. Tunnelit sijaitsevat aavalla
merella, noin 25 merimailia kylalta. Kyseessa on niin sanotusti romahtanut
laavariutta. Ensin siis syntyi tulivuorenpurkauksen myota laavariutta merelle ja
sitten eraana paivana se ikaan kuin romahti. Romahtamisestakin on aikaa tuhannen
vuoden verran, joten ihan uusi juttu tama ei ole. Romahdushetki voidaan paatella
muun muassa kuvassa nakyvista kaktuksista, jotka kasvavat 3 millimetria
vuodessa. Kovin on niukka kaktuksen paivittainen energia-annos, kun alla on
pelkkaa laavakivea.
Alue on erittain jannittava, labyrinttimainen merellinen laavariutta-alue,
jossa varsin rikas merielaimisto. Alueelle sisalletulo oli jo kokemus
sinansa. Laavariuttaan paasee sisalla kovin pienesta aukosta ja matalikon yli.
Kuskin piti katsoa sopiva myotaaallokko ja laittaa juuri oikealla hetkella kaasu
pohjaan, jotta paasimme sisaan.
Sitten vaan rapylat jalkoihin ja maski naamaan ja eikun menoksi. Snorklaus
oli todella miellyttavaa, silla alueella ei ollut aallokkoa lainkaan.
Sukeltelimme laavasiltojen ali, labyrinteissa kierrellen ja pienia luolastoja
tutkien. Ja edessamme oli vaikka mita: haita, rauskuja, kilpikonnia,
pingviineja, merihevosia ja paljon kauniita varikkaita kaloja.
Aivan mahtava reissu ja kokemus. Niin, palataan siis viela tuohon Galapagos
Big Five- juttuun. Nyt kun bongasimme hain, niin tuli tuo Big Five
tayteen.
Venekuski heitti Mearra Nieidan porukan ystavallisesti suoraan veneelle,
niinpa saastimme venetaksikustannuksen, joka on kaksi dollaria per siivu per
nuppi. Tosin Pekka ja Tero jatkoivat laiturille saakka, koska jalleen oli
hallinnollisia asioita hoidettavana. Piti hoitaa poistumisluvat huomiselle ja
selvittaa missa sijaitsee hotelli nimelta Isabella Lodge. Lisaksi
laakintavaapelin piti kayda sotilasapteekissa laakekaappia varustamassa. Kippari
Pekka sai nimittain eilen pienen naarmun pohkeeseen ratsastusretkella ja siihen
Gin Tonic on ainoa toimiva laakitys. Naissa trooppisissa olosuhteissa
laakintavaapelin hommat ovat haastavia, Gin Tonic oli saarelta loppu. Mietimme
korvaavaa laakitysta.
Niin, siela maissa varmaan ihmetellaan, miksi meidan piti paikantaa
Isabella Lodge. Nyt on niin, etta Mearra Nieidan miehisto vaihtuu sunnuntaina.
Toki Pekka, Jukka ja Jaana jatkavat, mutta Tero ja Hanna hyppaavat maihin ja
uusi miehisto tulee tilalle. Nyt tuo uusi miehisto eli Martti Malka, Kirsi
Valtari ja Anne-Maria Salonius saapuvat tanaan omatoimisella Galapagos-saarten
retkellaan juuri tanne Isabella saarelle Puerto Villamilin kylaan. Ja he
asuvat Isabella Lodgessa, jonne menemme illalla heita tapaamaan. Ja lisaksi
vanhan miehiston toverimme Micke ja Kicka ovat myos omatoimimatkalla poikansa
Sebastianin kanssa tanaan juuri talla samalla saarella. Meita on siis Mearra
Nieidan porukoita yhteeensa taalla iso lauma, joten edessa varmasti mukava
ilta.
Kohta tilaamme venetaksin ja lahdemme kylalle syomaan ja iltaa
viettamaan.
Pakko se vaan on taas todeta etta, varmaan jo arvaatte, meilla Mearra
Nieidalla kaikki hyvin.
|