Aamu valkeni navakkaan kaakkoistuuleen joka tuli saaren yli satamaan kuin tyhjää vain. Niinpä matka kumiveneellä maihin oli sopivan pisaroiva. Mearran ja rannan välissä oli leikkimielisiä delfiinejä arviolta 50 yksilön parvi joka kurvaili pinnassa edes ja takaisin.

 

Rannassa kippari Pekka katosi rajaviranomaisten simputuksen syövereihin, kun yhdenkään WARC veneen saapumisesta Brasiliaan ei kenelläkään ollut esittää juuri sitä dokumenttia jota täällä vaadittiin.  Niinpä meidät kirjattiin jälleen kerran saapuneiksi Brasiliaan ja saman tien myös sieltä pois lähteneiksi. Blogitoimitus pitää tilannetta tavanomaisena ja ihmettelee vain eikö olisi ollut suoraviivaisempia ratkaisumalleja kuin se, että Pekka ajeli kumiveneellä  takaisin veneelle hakemaan taas ne samat paperit jotka oli jo edellisenä päivänä esitetty. Hohhoijaa.

 

Beach Buggy – kalusto oli yön aikana kaksinkertaistunut ja boxereiden jyminän saattelemina ajoimme saaren eteläpuolen hiekkarannoille. Punaisilla tikuilla merkittyjä kilpikonnien munapesiä oli rannoilla 2-3 metrin välein ja vesi + aallot+aurinko suorastaan kohdallaan. Lounas meni 50 km hiihdon maaliintulotunnelmissa (ks. kuva WARC whatsupissa).  Illalla erosimme haikeina muhkeaäänisistä ajoneuvoistamme, joskaan emme koskaan enää kaipaa niiden ajo-ominaisuuksia. Fernando de Noronha on ehdottomasti käymisen arvoinen mesta, turistinen mutta ilman suuria turistilaumoja tai risteilyalusten armadaa. Kotikutoinen. Brasilian Ahvenanmaa, tai jotakin sinnepäin.

 

Mearran kannella otettiin taas laastarit käyttöön, onhan edessä kunnon avomeriosuus Pirunsaarelle josta Henri Charriere kaihoisasti tähyili Cayennen valoja. Ja päätettiin jatkaa tätä aikavyöhykettä vielä Guyanaan asti, antaahan se kesäajan tapaan enemmän valoa iltaan ja pitemmät aamu-unet kuin muilla WARCilaisilla.

 

 

Mearra Nieidalla kaikki hyvin!