Sisuskalujen siivouspäivä

7.12.2016
Sijaintimme 33:54.5S 18:25.1E
 
Maanantaina alkoi arki Kapkaupungissa ja Mearralla oli oikein vilkas ja työntäyteinen päivä. Kello 06:30 tuli ensimmäinen puhelinsoitto paikalliselta moottorinkorjaajalta ja hieman seitsemän jälkeen vanhempi korjaajaherra ja tämän oppipoika olivat jo veneellä arvioimassa tilanteen vakavuutta. Kuten lukijammekin ovat varmasti tähän mennessä tietoisia, Mearralla on AINA jokin hajalla tai vähintään pientä fiksausta vailla. Nyt(kin) vuorossa olivat generaattori ja moottori. Etenkin geniksen diagnoosi oli sen verran vakava, että laite piti lähettää laitoshoitoon. Niinpä Pekka, Kimmo ja Sakke aloittivat aamun jumpalla ja kantoivat, nostivat ja puhisivat geniksen laiturille. Volvo Penta selvinnee tällä kertaa öljyä vuotavan vesipumpun korjauksella ja perusteellisella pesulla.
 
Varsinainen sisuskalusiivous eli pilssin putsaaminen tehtiin talkoovoimin ja siihen menikin lähes koko päivä. Pilssiin on nimittäin valunut moottorista litroittain öljyä, vettä sekä kaikenlaista muuta elämisestä syntynyttä möhmää. Tätä seosta ei ihan pelkällä Fairylla pestä pois, joten Jukka kävi aamutuimaan ostamassa paikallisesta venekaupasta kassillisen astetta vahvempia myrkkyjä. Jukka orkesteroi operaatiota, jossa lattialevyt purettiin ja pilssi pestiin kolmeen kertaan – pesuaineilla, jotka nostattivat savua ilmaan!
 
Nyt Mearra tuoksuu taas raikkaalta pilssiä myöten ja veneen suurimmat korjaukset ovat työn alla. Geniskin toivottavasti kotiutuu huomenna aamulla.
 
Tunnelmia siivouspäivästä voit katsella täältä.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!