Maata näkyvissä - Mearra Nieida Pirunsaarella

13.3.2017
Sijainti 05:17.1N, 52:35.3W
 
Aamu valkenee sargofagissani unettoman yön jälkeen. Ottaa pannuun, vapaavuoroni eikä uni tule. Tartun härkää sarvista, on aamiaisvuoroni. Tasapainoilen keittiössä ja hikoilen kuin sika, avaan keittiön ikkunan eikä aikaakaan kun merivesiryöppy iskee naamani, ikkuna menee salamannopeasti kiinni. Katan meriaamiaisen takakannelle; juustomunakasta ja kaurapuuroa kanelilla ja omenilla höystettynä, lisäksi appelsiinituoremehua ja tummapaahtoista kahvia.  Menen herättämään porukkaa, tarjolla on herkkuaamiainen, mutta puolet miehistöstä ei lotkauta korviansa vaan kääntää kylkeä.
 
Matka jatkuu etuvastasessa ja virta siivittää meitä kymmenen solmun laukkaan. Tunnelma miehistön keskuudessa on odottava, tänään saavumme Pirunsaarelle kahdeksan päivän avomeripurjehduksen, 1320 mailin jälkeen. Merimatka on sujunut hyvin; pari sadeyötä mutta muuten hyvässä tuulessa ja tunnelmissa. Päivän aterioista ei ole tingitty vaan miehistö on saanut nauttia herkullisia aterioita. Vesikone on rikki, joten käytämme merivettä tiskivetenä ja miehistön suihkuna.
Eiköhän kipparimme saa vesikoneen korjattua ennen seuraavaa avomerimatkaa. Timo ja Tumppi ovat kyllä varaamassa tunnin päivähuonetta huomenna, sillä makeavesisuihku houkuttaa.
 
Timo on valmistanut landausdrinkit, perinteiset gt:t. Dinner on katettu. Jaana on laittanut herkullista pastaa ja Pekka jakaa viinit tasan viivan mukaan. Tumppi hymähtää, huomenna syömme ravintolassa eikä tarvitse miettiä viivoja. Perilletulo on aina kivaa, sanoo Pekka. On täysikuu, Olavi Virta laulaa hopeinen kuu. Timo tekee uudet drinkit.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!

JPEG image

JPEG image