Niuen salaisuudet paljastettu

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Sat 28 May 2016 19:23
28.5.2016
Sijaintimme 19:03.4S 169:55.5W

 

Saavuimme Niuelle myöhään keskiviikkoiltana. Satamassa meitä odotti jo muutama muu WARC-vene mukaanlukien Paradise Found, jossa Leena ja Jaakko olivat olleet viimeiset neljä vuorokautta ja puolen tuhatta mailia. Niue on saari keskellä valtamerta, jonka satamaan on todella helppo tulla, sillä täysin avoimen rannan edustalla odottaa viisitoista mooring-poijua. Jo paikalle ehtineet kaverimme opastivat meitä vhf-puhelimella ja näyttämällä valonheittimellä vapaana olleita poijuja. Pimeässä rantautumisessa on aina oma jännityksensä. Tämä rasti oli kuitenkin melkoisen helppo, vaikka WARCilaiset olivatkin koko viikon viestitelleet toisilleen ohjeita sataman tuntumassa olevien FADien (Fishing Aggregating Device) muka kartasta poikkeavista todellisista sijainneista.

Aamun valjetessa Niuen rantaviiva osoittautui todella mielenkiintoisen näköiseksi. Oppaissa oli etukäteen kerrottu, että saaren rannoilla on paljon erilaisia luolastoja, joita voi esim snorklailemalla ihastella. Normaalisti itämeren oloihin tottuneelle miehistölle ensimmäinen mielleyhtymä olikin Gotlannin rannat, mutta melkomoisella kertoimella varustettuna. Aamupalaa syödessämme Leena ja Jaakko päristelivätkin jo kumiveneellä takaisin Mearralle mukanaan laatikollinen tonnikalafileitä, heidän veneessään kalaonni oli ollut aivan toista luokkaa meidän tuoksuviin lentokaloihimme verrattuna.

Ensimmäinen päivä saarella meni mukavasti Alofin pääkylään tutustuessa. Täyttelimme vähiin käyneet viini (tax free) ja olut varastomme sekä tutustuimme paikalliseen NYC pursiseuraan eli Niue Yacht Clubiin. Paikan ehdottomiin valtteihin kuului ilmainen joskin varsin hitaasti toimiva WIFI. Tämä olikin ensimmäinen kerta puoleentoista viikkoon, kun saatiin kytkettyä itsemme ulkomaailmaan ilman Mearran satelliittivehkeitä.

Perjantai olikin sitten päivä, jolloin Mearralla tapahtui vallan vaihto. Pekka lähti kuukaudeksi “lomalle” Suomeen ja Jukka ex-förstinä otti paatin komentoonsa. Miehistö haikein mielin toivotti Pekalle hauskaa lomaa ja valmistautui Nieun tarkempaan tutkisteluun. Onnistuimme vuokraamaan kuuden hengen auton ja ei muuta kuin saarta kiertämään. Nieu on ympärysmitaltaan noin 60 kilometriä, eli juuri sopivan kompakti yhden päivän sightseeing kohteeksi. Täytyy sanoa, että on muuten todella erikoinen ja mahtava paikka. Uimme ja snorkkeloimme mitä oudoimmissa kallion taikka laavapatsaiden koloissa ja rakosissa, joissa lisähaastetta toi isot mainingit ja sisään puskeva nousuvesi. Välillä sai ihan oikeasti räpiköidä täysillä eteenpäin, ettei aallot paiskanneet kohti kallioiden seinämiä. Vesi täällä on juuri niin kirkasta kuin ylipäätään olla voi ja lisäksi selvästi kylmempää (28 astetta), kuin mihin viime viikkoina on totuttu. Pitäneekin varmaan seuraavaksi suunnata lähemmäksi päiväntasaajaa.

Nieu on yksi maailman pienimpiä valtioita. Se kuuluu tosin löyhästi Uuden Seelannin alaisuuteen. Valtion väkiluku on noin 20.000, mutta vain 1500 asuu itse saarella. Loput ovat muuttaneet pääosin Uuteen Seelantiin. Veroparatiisista ei hirveästi ollut enää merkkejä jäljellä. Jos vuonna 2008 täällä “toimi” vielä 500.000 yritystä, niin nyt tutkimusryhmämme löysi yhden pankin eikä edes yhtä ainutta pankkiautomaattia. Perjantai-iltana pääsimme paikan päälle tutustumaan saaren hallitsijoihin, kun ilta huipentui Niuen High Commissionerin (suurlähettiläs) järjestämiin cocktail partyihin, jotka pidettiin tämän residenssillä. Siellä WARC-perhe pääsi taas iloiseen jälleentapaamiseen ja muutamien hyvin ansaittujen drinkkien jälkeen oli vuorossa vielä yhteinen barbecue tilaisuus läheisessä rantabaarissa.

Tänään lauantaina olisi tarkoitus lähteä purjehtimaan kohti Tongaa ja siellä olevaa Vava’un saariryhmää. SInne matkaa on sellaiset 250 mailia nonstop eli jos ja kun illalla lähdetään niin kahden yön ja yhden päivän purjehduksen jälkeen uskoisimme olevamme perillä. Saapumispäivän arviointi tälle korkeahkosti  koulutetulle miehistölle on tuntunut olevan täysin ylitsepääsemättömän vaikeata, sillä matkamme aikana tulemme ylittämään kansainvälisen datelinen eli menetämme yhden päivän elämästämme. Emme vielä tiedä mikä päivä se on, mutta useimmat ovat toivoneet sen olevan maanantai. Lisää tästä seuraavissa lähetyksissämme.

 

Mearra Nieidalla kaikki hyvin

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image