Purjehdimme Fatu Hivan paratiisisaarelle

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Fri 25 Mar 2016 04:55
24.3.2016
Sijaintimme 10:28.1S
138:40.0W
Olemme loytaneet paratiisin. Laskimme ankkurin auringon laskun aikaan
Neitsytpoukamaan (The Bay of Virgins) ja pulahdimme uimaan lahdelle. Satama on
tunnettu falloksen muotoisista erikoisista kallioistaan, mutta tarinan mukaan
lahetyssaarnaajat muuttivat aiemman kuvaavan nimen (The Bay of Phalli)
mielestaan sopivampaan muotoon. Meidat toivotettiin lampimasti tervetulleiksi
ankkuripoukaman vakioasukkaan, ranskalaisen Danielin toimesta. Han on asunut
lahdella veneessaan jo kahdeksan kuukautta ja kertoi innokkaasti saaren
lumoista. Matkalla han oli ollut kymmenen vuotta eika edelleenkaan ollut kiire
mihinkaan. “Relax and enjoy the place and the people” oli tarkein ohje talta
saaren tuntijalta. Huomenna auringon noustua tutustumme saareen tarkemmin.
Paiva kului purjehduksen merkeissa. Lahdimme Hiva Oasta hyvissa ajoin ennen
suuren yhteysaluksen saapumista. Satama oli niin pieni, etta laivan saapumisesta
kuulutettiin monta paivaa ennakkoon ja veneita pyydettiin asettumaan laivalle
varatun exclusion zonen ulkopuolelle eli pieneen tilaan poukaman peralle. Koska
vene oli huollettu ja muonat ostettu katsoimme parhaaksi jatkaa matkaa. Ennen
lahtoa Jaana ja Jukka tekivat viimeiset ruokaostokset ja palauttivat
vuokra-auton. Anne-Maria ja Kikka joogasivat rannalla kirjaimellisesti
kukonlaulun aikaan – kukkoja ja kanoja kasvaa villina joka puolella saarta ja
kukkokiekuuta kuuluu kaikkialla.
Mearra
Nieidalla kaikki hyvin. |