Kolmas yo jatkoi Mearran matkaa leppoisissa merkeissa. Tuulta ei vielakaan ollut riittavasti purjehtimiseen. Jo alkuillasta taivaalla loistava, reilun puolen pallon kokoinen kuu sai Jukan kaivamaan jukeboxisin uumenista Olavi Virran Hopeisen kuun. Musiikin kuuntelu pimenevassa illassa hyvan illallisen ja jalkiruoka suklaan jalkeen on tunnelmallinen hetki miehistomme keskuudessa. Joskus arvuutellaan, mika kappale ja kuka esittaa ja joskus vain uppoudumme omiin ajatuksiimme. Siita tunnelmasta on hyva siirtya unten maille odottamaan omaa yollista vahtivuoroa. Puolen yon vahdit voivat ohjata venetta hopeista siltaa pitkin kohti suunnassa 289 odottavaa Suwarowia. Sinne on matkaa 257 mailia. Se on niin kuin menisi Espoosta Visbyyhyn.

 

Aamupaivan myota Tyyni valtameri naytti todelliset kyntensa. Tuuli lopahti lahes olemattomaksi ja vahaisetkin aallot katosivat. Vene keinui lempeasti pitkan loivan mainingin mukana ja vesi oli taydellisen sinista. Jos ei kerran tuule, niin miksi emme sitten pulahtaisi uimaan? Eihan tassa nyt niin janiksen selassa olla. Sammutimme koneen ja viritimme turvakellukkeen veneen peraan. Vetta veneen alla oli nelja kilometria, mutta silti paa edella sukeltaminen oli jannittavaa. Onko se se hyppy tuntemattomaan vai pieni ajatus siita, etta olisiko siella sittenkin jokin orkki, joka tuon jannityksen tuo. Tallainen arjen pieni sinisen meren strategia – ui, jos ei tuule ja ripusta riippukeinu etustaagin ja maston valiin, jos ei spinnua ylhaalla – toi selvasti uutta energiaa ja reissumielta jo ennestaan innokkaaseen miehistoon.

 

Paivan muita kohokohtia: Jukka leipoi tarte tatin omenaleivonnaisen, Sari nukkui riippukeinussa, Leena bongasi lentokalan, Kimmo leikki goprolla, Jaanalta paasi kala karkuun ja Jaakko ja Pekka kokeilivat genaakkeria ja toivoivat vahan parempaa tuulta.