Turren jaljilla
Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Mon 11 Apr 2016 05:48
10.4.2016 Sijaintimme 16:01.3S 142:18.9W
“Mainingit tulivat yha korkeammiksi ja
korkeammiksi, ja niiden valiset laaksot syvenivat syvenemistaan. Kuului huuto:
`pidelkaa kiinni, alkaa ajatelko tavaroita, pidelkaa kiinni!` Ketaan ei ollut
aluksen perassa, silla sehan ensinmaisena tormaisi riuttaan. Kun oli selvaa etta
aallot olivat ottaneet meidat valtaansa, ankkurikoysi katkaistiin ja sitten sita
mentiin. Meri vyoryi paallemme ja koko alus jai vesimassojen alle. Silloin
tormasimme riuttaan. Koko juttu kesti vain sekunteja mutta voimia se vaati
enemman kuin meilla tavallisesti oli”
Nain kuvaili Tohr “Turre”Heyerdahl aluksensa
KonTikin haaksirikkoutumista/rantautumista Raroian atollille vuonna 1947. Turren
retkikunta selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissa seikkailustaan.
Kovin oli Turrella hankala tyyli tulla
sinansa suojaiselle atolille mutta eipa heilla ollut karttoja eika juuri
ohjailukykyakaan. Mearra sen sijaan saapui samalle atollille huomattavasti
kontrolloidummin suojan puolelta ja merkittya vaylaa pitkin. Saimme paikallisen
kalastajan oppaaksi ja kavimme tutustumassa saareen (kuva) jonne Kon-Tiki
rantautui. Saari oli pieni mutta viehattava ‘motu’’ muutamine palmupuineen ja on
siis yksi osa Raroian atollisysteemia joka muodostuu useista kymmenista
saarista. Liitteen kuvassa kapteeni tarkastelee rannalta loytynytta
bambukeppirakennetta joka loytyi rannalta. Kon-Tikihan oli balsatukeista
rakennettu lautta jolla oli vain pieni bambumaja miehistosuojana.
Iltapaivalla palasimme ankkuriin kylan
edustalle ja kavelimme kaupalle jonka terassi on kylan kokoontumispaikka ja
varsinkin lauantai-illalla meno oli rento ja meidat otettiin sydamellisesti
mukaan kaljarinkiin.
Illalla Jukka ja Martti lahtivat viela
kalareissulle paikallisen oppaamme ja hanen kaverinsa kanssa. Matkaan lahdettiin
auringon laskiessa pienella vaneriveneella (ei tainnut olla ihan hiljattain
katsastettu eika ainakaan turvavarustelistaan olisi tullut ainuttakaan rastia)
ja suuntasimme atollin sisaanajoaukkoon, jonka virranpyorteissa kala liikkuu.
Kalastusmetodina oli pilkkiminen heittokalastusvehkeilla, meilla oli onneksi
Mearran avomerivapa kaytossa silla heti kohta vieheeseen kavi yli kaksimetrinen
hai, joka laittoi kelan vinkumaan oikein kunnolla. Peto oli haastava kesytettava
pikku veneestamme kasin mutta Jukka teki hyvaa tyota ja sai sen veneen viereen;
joskin siina kohdassa ihmettelimme, etta mitas nyt...? Toinen kavereista
huusi “morte, morte, kill, kill!”ja toinen syoksyi paikalle ruostuneen machete
veitsen kanssa ja iski silla haita otsaan minka pystyi. Hai ei tasta kuhmusta
pitanyt vaan lahti uuteen syoksyyn siiman ulvoessa. Tama episodi toistui pari
kertaa, kunnes kaverin machete katkaisi siiman ja peto paasi matkoihinsa. Ehka
oli parempi nain ajattelimme kun olimme nahneet lahietaisyydelta otuksen
neulanteravat sahalaitaiset hampaat joskin paikalliset olivat pahoillaan silla
heidan mielesta hai on erinomainen ruokakala.
Kalastusta kuitenkin jatkettiin sitkeasti
yota myoden ja saalista nousikin hyvan aterian verran, bonuksena lisaksi rapu
josta paikalliset totesivat vain lyhyesti “dangerous”. Emme heti ymmartaneet
miksi tuollainen otus olisi vaarallinen mutta asia selvisi hieman myohemmin
Mearrassa. Otus oli sidottu narulla kiinni mutta silti se onnistui leikkaamaan
itsensa irti ja kiipeamaan amparista kannelle ja meinasi samalla tehda
muoviamparistakin silppua. Jaana oli juuri menossa iltauinnille ja kohtasi
saksiniekan silmasta silmaan yon pimeydessa. Molemmat taisivat pelastya
nakemaansa aika lailla ja varsin perustellusti, erityisesti rapu, jolle
kohtaaminen muodostui kohtalokkaaksi. Veneen naisisto nimittain kieltaytyi
nukkumasta veneessa niin kauan kuin rapu on siella elavana. Emme hennonneet
lahettaa heita palmumajoitukseen, joten kalamiehet joutuivat ravunkeittoon viela
keskiyolla.
Tanaan siis nautimme hienon kala-aterian ja
rapuleipasia. Illalla kylalla on viela pikku kekkerit kauppiaan
takapihalla jossa musisoitiin palmurannalla paikallisten asukkaiden ja
toisen venekunnan kansa. Lopuksi laulettiin `Vanha merimies muistelee` biisi ja
jaahyvaisiksi ja lahdimme veneelle ja yolegille kohti seuraavaa atollia.
Mearralla kaikki
hyvin! |