Maanantai  25.1 kello 16

Sijaintimme 09:32.6N 78:54.0W

 

Niin, rakkaat lukijat, jos on olemassa merenpaallinen paratiisi, niin Mearra Nieida miehistoineen uskoo loytaneensa sen. San Blas saaret Panamassa. Tama nyt menee jo hiukan kiusaamisen puolelle, arvellen  etta Suomessa on mita ilmeisimmin suuhteellisen viilea, ellei perati kylmaa juuri nyt. Taalla nimittain on lamminta, niin ilmassa kuin vedessa, noin 30 astetta. Lillumme juuri nyt suojaisessa luonnonsatamassa ankkurissa ja siirrrymme parin tunnin paasta kumiveneella noin 50 metrin matkan hiekkarannalle, jossa meita odottaa hummeri-illallinen. Talla saarella on noin 6 pienta mokkia ja pieni ravintola, jota paikalliset intiaanit pyorittavat. Kun saavuimme laguunaan ja olimme ankkuroituneet, Jukka ja Tero uivat rantakuppilaan tekemaan poytavarauksen ja hummeritilauksen illaksi. Poytavaraus kuullostaa ehka vahan turhan juhlalliselta toimenpiteelta nailla leveysasteilla, mutta paa asia olikin saada varattua hummerit illaksi.

Juuri nyt miehistomme on seuraavissa tehtavissa: Jukka ja Micke ovat koralliriutalla snorklaamassa, Jaana ja Hanna uivat hiekkarannalle joogaamaan, Kicka ottaa kannella aurinkoa ja lukee Andre Agassin elamankertaa ja Tero on naissa kirjallisissa tehtavissa. Ai niin ja Pekka. Han on lempipuuhissaan naama hiessa ja sormet rasvassa korjaamassa jotain moottorin osaa johon han on pitkin paivaa sorvannut erilaisia uusia varaosia.

Mutta palataan ajassa muutama paiva taaksepain. Tarkkaavaisimmat lukijamme saattoivat havaita, etta saimme jokunen paiva sitten melkoisen kalan. Pienena kertauksena: miekkakala pituus 180 senttia ja paino noin 50 kiloa. Vasytysta kesti noin puolitoista tuntia. Sita vonkaletta olemmekin tassa eri muodoissa viime paivat nauttineet ja purjehduskolleegoille naapuriveneisiin lahjoittaneet. Tanaan lounaalla nautimme viimeiset herkulliset miekkakalafileet. Ja koska olemme nyt hiukan kyllastyneita tuoreeseen miekkakalaan, paatimme syoda illalla hummereita. Ihan vaan vaihtelun vuoksi.

Tanaan aamupaivalla meilla oli myos hallinnollisia tehtavia. Kapteenimme Pekka suoritti veneen ja miehiston tullauksen seka passintarkastukset  San Blasin saarten hallinnollisessa keskuksessa Porvenir Islandilla. Hallinnollinen keskus muodostui neljasta parakista ja lentokentasta. Muuta siella ei sitten ollutkaan. Sinne Pekka kumiveneella heitettin byrokraattien kiusattavaksi pariksi tunniksi. Ankkurointiohjeet olivat aika ehdottomat. Vesialueille kiitoradan paihin ei saanut ankkuroida silla vaarana olisi etta laskeutuvat tai nousevat koneet voivat osua purjeveneiden mastoihin. Ihan jarkeva turvallisuustulokulma. Jos siella lukijoidemme joukossa on ilmailun ammattilaisia, niin viekaa tata turvanakokohtaa ihmeessa myos sinne Suomen ilmailukulttuuriin. Maailmalla sita aina oppii. Siita, etta olimme ankkurissa lentokentan kupeessa oli miehistolle myos todellista iloa. Saimme veneen kannelle nimittain napattua kannykkasingnaalin lentokentan tukiasemasta ja saimme soitettua koteihimme, mika ilahduttia kaikkia meita taalla ja myos tietysti rakkaitamme siella kotona.

Taalla San Blasin saarilla olemme viela huomisen ja keskiviikkona lahdemme purjehtimaan kohti Shelter Bay Marinaa, joka sijaitsee Colon nimisessa kaupungissa Panaman Karibian meren puolella.

Kuten valistuneet lukijat saattoivat rivienvalista lukea, Mearra Nieidalla on kaikki ihan hyvin.