Puosun Juhlapäivä!!

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Fri 9 Sep 2016 08:29
9.9.2016 Sijaintimme 10:53.1S 122:25.9E
Tänään on aluksen Puosun, Tuomotun Prissessaksikin tituleelatun Jaanan,
merkkipäivä. Hän saavuttaa naisellisen 27-vuoden iän! Mearra Nieidalla
merkkipäivää on juhlittu aamuvarhaisesta alkaen; shamppanja on virrannut,
lauluja laulettu, kakkuja maisteltu. Lahjakirjapino oli myös kunnioitettavan
kokoinen. Puheet pidettäneen vasta päivällisen yhteydessä auringon laskiessa
mailleen.
Mearran laajalle miehistölle Puosu on varmaankin tuttu ja rakas hahmo,
mutta blogimme monituhatpäiselle lukijajoukolle lienee paikallaan kertoa kenestä
on kysymys, eli tässä miehistön luonnehdintaa jäsenestään;
Mitä pidemmälle Mearran reissun edistyy, sitä korvaamattomammaksi
Puosu-Jaana rooli on kehittynyt; hän on miehistön muonavastaava,
varusteluvastaava, myös siivous-ja pyykkäys yli-vääpeli. Jämäkkä vahtipäälikkö
siinä missä kaikki muutkin. Jaana on myös miehistön tunnelmien tulkki,
kyltymätön keskustelija ja kuuntelija, välillä olkapää miehistön vakaville
pohdinnoille tai murheille.
Jaana on pohjalainen. Tämä selittää monta asiaa. Välillä miehistö on
ihmetellyt mistä tulee tuo peräänantamattomuus, jääräpäisyys,
tempperamenttisuus, suorapuheisuus, intohimo. Siis Pohjanmaalta.
Ennen Jaana oli merisairas. Ennen tarkoittaa tässä yhteydessä Mearran
reissun alkuvaiheita noin 9 kuukautta sitten tai aikaa ennen sitä, jolloin Jaana
purjehti eri ystävien veneissä miehistönä. Hänellä oli tapana olla joka kisassa
tai legillä ensimmäiset vuorokaudet harmaa ja oksentaa loputtomasti. Seitsemän
meren ylityksen myötä hän on oppinut olemaan yhtä meren kanssa, ja varmaan
korvan tasopainoelimetkin ovat ymmärtäneet antaa periksi ja lopettaa
kiusaamisen. Merestä nauttimisen muutos on ilmeistä välisatamissakin; parin
päivän jälkeen ensimmäisten joukossa Puosu kaipaa seuraavaa starttia ja pääsyä
rannattomalle aavalle.
Jaana on Seikkailija suurella S-llä. Siis ei Tutkimusmatkailija tai
Saavuttaja, jotka tekevät retkiään uusiin paikkoihin lyödäkseen siellä tikun
maahan ja saavuttaakseen jotain. Jaana kiertää maailmaa veneellä, kiipeää
Nepalin vuorille, ahmii Saaristomeren luotoja tai junailee Siperian halki
maistellakseen elämää, aistiakseen uusia kulttuureja, tavatakseen uusia
jännittäviä ihmisiä. Toisaalta hän usein nauttii vain olemisesta yksin,
rauhassa. Vaikka kirjan kanssa.
Tietojemme mukaan Jaana putosi puusta kymmen-vuotiaana ja katkaisi kätensä.
Tuo kiipeilyvietti on säilynyt ja yllättäen jopa voimistunut vuosien myötä.
Jokaisella saarella, luodolla tai satamassa mihin Mearra on pysähtynyt, Jaana on
ollut ensimmäisenä hyppimässä kallioilla, kiipeämässä paikalliselle look-out
mäelle, milloin minnekin, välillä jopa puuhun.
Jaanalla on kaksi poikaa, Ville ja Oskari. Nämä kaksi nuorta miestä ovat
hänelle tärkeimmät asiat hänen elämässä. Jaana on taivaissa saadessaan viettää
kuusi viikkoa poikien kanssa merellä, keskellä ei mitään. Jaanalla on myös
aviomies, miehistön jäsen Jukka. Käsittääksemme Jukka on silmittömän rakastunut
Puosuun ja hyräilee välillä surkealla lauluäänellään Pepe Wilbergin Aamu-laulua
tuota todistaakseen.
Ystävät ovat Jaanalle elämän suola ja pippuri. Maailman merillä hänen
suurin murheensa on mitä ystäville kuuluu, onko kaikki hyvin? Aikaisemmin
mainitulla Pohjalaisella työkalupakilla hän on varmaankin luonut ihmissuhteita,
jotka kestävät tuulet ja tuiskut, ja jotka varmasti odottavat paluuta
“meriltä”.
Jaana rakastaa kirjoja ja lukemista. Hänellä on kotona muutama seinällinen
kirjoja ja kohta valitettavasti Mearrallakin. Hän ei juurikaan lue romaaneja,
joissa tarina päättyy loogisesti ja murhaaja löydetään. Hän ahmii kirjoja
ihmisistä, heidän tarinoista, elämästä, tuskasta, riemusta. Kerrontaa, joka ei
pääty mihinkään, mutta johdattaa pohtimaan ja näkemään ihmisistä uusia asioita.
Valokuvausharrastus kertoo samaa; Jaana ei tiedä mitään polttoväleistä tai
–aukoista, mutta Mearran blogiakin kuvittaneet Jaanan hienot otokset keskittyvät
paikallisten ihmisten elämän arjen, ilojen ja surujen kuvaamiseen
hetkessä.
Mearra Nieidan miehistö toivottaa Jaanalla hyvää syntymäpäivää!
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!
PS. Tänään 9.9. Jaanalle voi lähettää fanipostia osoitteeseen mearra {DOT} nieida {CHANGE TO AT} mailasail {DOT} com. Laita
osoitekenttään otsikoksi “Fanipostia Jaanalle” niin viestisi päätyy vain
päivänsankarille. Ei liitteitä, ei kuvia,
pls. |