Watergate

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Tue 9 Aug 2016 11:49
09.08.2016
Sijaintimme 19:43.9S 149:10.5E 
 
“Eliittikumppanit-osuuden ensimmäinen kala saatiin. Oskarin nappaama kala oli vain pieni punainen rääpäle, mutta mahtavia vonkaleita on tulossa. Stay tuned.”
- Mearra Nieidan blogi, 7.8.2016
 
Viimeisimmässä julkaisussamme ei poikkeuksellisesti puhuttu paskaa. Ahti oli tänään kalamiehelle suopea. Ensimmäisenä virvelin “örkkiä” kävi katsomassa suuri makrilli. Eliittikumppanit ovat kuitenkin jo rutinoituneita purjehtijoita ja purjeet oli trimmattu viimeisen päälle jiiriin. Makrilli sai örkkivieheeltä vain pienen suudelman ja putosi pian veneen ja vieheen kyydistä. Seuraavana vieheeseen käynyt tonnikala ei ollut yhtä onnekas. Otus sulaa paraikaa ruoansulatuselimistöissämme. Kolmas kala ja päivän toinen tonnikala sijoitettiin jääkaappiin odottamaan vuoroaan. Päivän mielenkiintoisin saalis saatiin viimeisenä. Hikisen taistelun jälkeen veneen perään vedetty kala paljastui haiksi (black tip shark). Annoimme haille armoa ja katkaisimme siiman.
 
Mahtava kalasaalis pyydettiin matkalla Great Barrier Reefille, jonne saavuttiin puolenpäivän jälkeen. Päivä käytettiin riutalla sukellellen. Näkymät pinnan alla olivat upeat: kilpikonnia, värikkäitä kaloja ja korallia, vedenalainen jättiläismato sekä Into The Blue -veneen tytöt. Merivesi on näin talvella vielä vilpoista (noin 26 asteista), joten välillä oli noustava Mearralle lämmittelemään ja kuivattelemaan. Aika veneellä käytettiin kesyttämämme Napoleon-kalan ruokkimiseen. Napoleon uskalsi syödä pastaa suoraan kädestä. Tarkkana piti olla, etteivät sormet menneet mukana.
 
Riutalla tunnelma on kuin Kevin Costnerin tähdittämässä ylistetyssä Waterworld –elokuvassa. Vedenalaista riuttaa jatkuu silmänkantamattomiin ja ankkuripaikkamme vierestä löytyy muutama helikopterin laskeutumisalusta, kelluvia nostureita, hotellikompleksi sekä valkoinen “love shack” vastanaineille. Kaikki tämä keskellä merta ilman näkyvää maata. Onneksi emme törmänneet elokuvan ilkeisiin “savuttajiin” vesiskoottereineen ja öljytankkereineen. Ankkuripaikkamme on renkaan muotoisen riutan sisäpuolella. Sisäpuolelle johtaa vain yksi viisi metriä leveä portti, joka nousuveden aikaan on noin kolme metriä syvä ja siten ainoa tapa johdattaa Mearra sisälle mainingeilta suojaan. Kovalla kelillä riutan sisään pääsy on mahdotonta, ellei omatunto kestä koralliriutan repeytymistä kappaleiksi. Portti tunnetaan nimellä Watergate.
 
“If sailing is life, then what follows sailing must be the unknowable void. The thought makes me cold”
- Open – An Autobiography (#1 National bestseller). Andre Regatta
 
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!
 
PS. Blogi jäi eilen kirjoittamatta. Eilisestä mainittakoon, että miehistö tarkkaili suurta valasta lähietäisyydeltä kumiveneestä.
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image