Korkeapaine on mukavampi kuin matalapaine

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Thu 18 May 2017 19:40
Sijainti 38:12.4N 32:56.7W
 
“Korkeapaine on mukavampi kuin matalapaine” totesi kippari aamulla. “Sataa vähemmän”. Korkeapaine on tuonut meille myös tasaisen etelänpuoleisen tuulen, joka siivitti Mearran tänään vielä hivenen parempaan vauhtiin kuin eilen. Vuorokauden mailimäärä oli nyt 203 mpk, joten miehistö saa piirtää jälleen uudet ruksit Mearran siipiin. Voi olla hyvä vauhti johtuu myös siitä, että miehistö on alkanut jo miettimään Hortan iloja ja Peter’s Barin kylmiä juomia. Matkaa satamaan on nyt noin 200mpk, joten ETA landaamiseen on joskus huomenna illan suussa. Vakaana aikomuksena on siis, että perjantain päivällinen syödään ravintolassa.
 
Melkein kaikki tuoreruoka on veneestä loppunut jo muutama päivä sitten eli muonituksessa mennään vahvasti purkkiruualla. Joku taso ruokailuissa kuitenkin pyritään säilyttämään. Tämän päivän (toivottavasti legin viimeisen) dinnerin kunniaksi on kaivettu jo kaikki jääkaapin herkkujuustot lämpenemään.
 
Kelien kylmeneminen ja sivuvastainen navakka tuuli tarkoittavat sitä, että vahtivuorolaiset pukeutuvat tiukasti sadekamoihin. Uskaliaat vapaavuorolaiset ovat vuorollaan käyneet sitloodassa kokeilemassa kevyemmin varustautuneina. Yleensä nämä kokeilut päättyvät nopeaan vetäytymiseen ja märkien paitojen vaihtamisoperaatioon.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!

JPEG image

JPEG image

JPEG image