Torstai ja edelleen Atlantilla 24:07.3N 27:50.3W

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Thu 26 Nov 2015 19:05
Eilen
iltapaivalla tehtiin strateginen paatos ja jiipattiin kohti lounasta.
Saaennusteet ennustivat pohjoiseen loppuviikosta heikkoja tuulia ja haluttiin
etelan lampoon ja pienempaan swelliin. Paivan kruunasi Martin tekema
illallinen inkivaarisoijapossua, jolla Martti sai ansaistusti Chef-of-the-week
diplomin seka 4cl pullon Jagermeisteria, joka sitten kimpassa
kumottiin. Yo
oli rauhallinen ja 10 m/s tuuli tuntui ihan plagalta. Aamulla herattiin pirteina
auringonpaisteeseen syomaan Jukan taikomia raiskaleita. Verstasosasto sai puuhaa
kun geniksen ohjauspanelin takaa oli edellisena iltana irronnut solenoidin
ohjauspiuha. Parin tunnin ahellyksen jalkeen saatiin taas sahkoa. Kello 13
veneen kelloa siirrettiin yksi tunti taaksepain, koska oli tultu jo sen verran
lanteen Spinnu
paasi mastoon ja matka eteni hienosti. Iltapaivan paatteeksi Jukan onkeen iski
taas Dorado samalla kun paalle osui raju sadekuuro. Sapinaa riitti kun spinnu
piti saada nopeasti alas ja kala ylos. Molemmat onnistui, muttei kuivin jaloin.
Illalliseksi on siis luvassa paistettua Doradoa lisukkeiden kera a la
Leena. Exec
summary in English: Day five.
We made a strategic jibe towards southwest due to a looming area of soft wind in
the north. The breeze is now moderate and the swell is more reasonable. As a
highlight of the day we practised crew multitasking when we had to take
the spinakker down and a 15pound dorado up from water in a heavy gust and
rainshower.
|