Bequia on kaunis saari ja Port Elisabeth on satamista ihan parhaasta päästä. Saavuimme tänne eilen aamiaisen aikaan ja tilasimme Whalebone ravintolasta munakkaat ja muut herkut. Ruoka oli maukasta, mutta Tripadvisor kommentaattorimme Romppanen pääsi nyt kyllä hyvään vauhtiin. Koko maailma saa kuulla, miten mahdottoman hitaalla palvelulla voi valmistaa kolme munakasta, kahdet pannukakut ja kahdet pekoniherkut. Seuraavaksi retkue hyppäsi Fat Manin taksiin (=saaren laihin mies) ja lähti tutustumaan pieneen kalastajakylään, jossa oli viikko sitten ammuttu harppuunalla yksi iso ryhävalas. Näillä Bequian kalastajilla on oikeus saalistaa neljä valasta vuodessa. Perinne juontaa juurensa 1700 luvulta ja tänä päivänäkin on noudatettava perinteistä menetelmää: purjeveneellä mennään, harppuunalla ammutaan ja vasta sitten kun on saatu osuma, voi moottorivene tulla avustamaan. Tämä viimeinen saalis veti kalastajia yli 30 mailin matkan, ennen kuin ryhävalas päätti luovuttaa.

 

Iltapäivällä törmäsimme prinsessa Margarethin mukaan nimetyllä rannalla suomalaiskolonnaan. Ensiksi tapasimme perhe Meretniemen. Tuomo, Riikka ja heidän kolme lastaan, Aarre 8v, Kerttu 6v ja Martta 4v, olivat ylittäneet Atlantin tammikuussa ja suuntaavat Panaman kanavalle odottelemaan aikaikkunaa Tyynen valtameren ylittämiseen. Tuolla upealla perheellä on edessä kaikki ne seikkailut ja kokemukset, jotka Mearra on viimeisen puolentoista vuoden aikana saanut tuta ja vielä paljon enemmän. Meretniemet aikovat olla reissussa viisi vuotta. Lapset saavat tuta ilmiöpohjaisesta opiskelusta koko rahalla. Ja Tuomo ja Riikka saavat nauttia sekä itse että lastensa kautta eri kulttuureista ja maailman menosta. Hyvää matkaa ja pitäkää huoli toisistanne! Ja sitten rannalle tupsahti Sissi veneen kolme nuorta gastinaista. Eli siinä meitä sitten oli viisitoista suomalaista ja yksi kuusivuotias saksalainen Mika-poika, joka oli tutustunut Aareen, Kerttuun ja Marttaan. Ja Jukka näytti kaikille lapsille peukalotemppuja!

 

Ei niin paljon hyvää, ettei jotain hässäkkääkin. Generaattorihan on ollut kaput jo pidemmän aikaa, mutta laturi teki valitettavasti eilen tenän. Eli olemme nk. “black ship”. Bequialta ei uutta laturia löytynyt, mutta saimme onneksi norjalaiselta Overseas Express veneeltä kannettavan generaattorin lainaksi ja pääsimme yöksi laituriin ja kiinni maasähköön. Suomesta tilasimme uuden laturin, joka tulee parin päivän päästä Kirsin mukana St Lucialle, eli aina voisi mennä huonomminkin.