Olemme siis ankkurissa 6400 asukkaan varsin pienellä Huohinella, jossa on kaksi pääsaarta, Nui ja Iti. Mearra killuu omassa pikku lahden poukamassa, toisella puolella korkea vuori ja meren suunnassa riuttaa vasten sortuvat/pauhaavat aallot. Aamuisen ankkuroitumisen jälkeen, yön merellä viettänyt miehistö otti päivän ansaitulla rauhallisuudella. Päivän kohokohtiin kuului snorklaus, päiväunet, Pekan 10km:n kävely ja tietysti ruokailua sopivissa annoksissa sopivin väliajoin. Kipparin kävelyretken aikana muu miehistö lillui ankkurilahdella (jossa myös merikilpikonna viihtyi) maskit naamalla, snorkkelit suussa löytäen pienen saarenkönkäreen, joka oli täynnä eri suuntiin vilistäviä taskurapuja. Hämmästystä (ja lievää paniikkia) herätti kohtuukokoinen limainen mustekala, joka hyökkäili rapujen kimppuun ilmeisimmin syöden niitä hyvällä ruokahalulla.

 

Ilta täällä tulee muuten sekä yllättäen että nopeasti normaalisti napapiirimeininkiin tottuneille miehistön jäsenille. Kippari totesikin puolikuudelta päättyneiden päiväunien jälkeen, että jos ei kohta ole dinneriä, niin sitten sitä ei ole laisinkaan. Täällä nimittäin klo 19-20 on nukkumaanmenoaika, eikä se johdu paatin säännöistä, vaan säkkipimeydestä ja silkasta uupumuksesta. Dinneri kuitenkin saatiin kunnialla syötyä, ainoaksi probleemaksi voisi mainita, että rotevan espanjalaisen punaviinipullon loputtua päätimme avata lasillista varten lisäviinin. Tämä viini olikin sitten 3 litran kanisteri, joka oli tässä lämpimässä ilmanalassa muuttunut joksikin aivan muuksi, juomakelvottamaksi tärpätiksi. Päätimme mennä nukkumaan ilman lisäviiniä.

 

Perjantaiaamu valkeni aavistuksen pilvisenä, joskin aivan yhtä lämpimänä kuin aina. Päivän suunnitelma oli viettää rauhallinen päivä pitämällä Mearra tukevasti ankkurissa samassa hyväksi havaitussa paikassa. Aamiaisen jälkeen (siis vähän jälkeen seitsemän) suuntasimme koko sakki kumiveneellä kohti uutta snorklauspaikkaa, joka sijaitsi muutama maili kohti pohjoista. Matkalla pohjoiseen havaitsimme helmifarmin, johon päätimme palata snorkkeloinnin jälkeen. Kiinnitimme jollan autioituneen (ex-Sofitel resort) saaren kupeeseen ja ei muuta kuin tutkimaan koralleja. Pekka jäi rantaan etsimään lounasta, ja vajaan tunnin kävelyn jälkeen kipparilla olikin kassi täynnä patonkia, olutta ja juustoja. Sillä aikaa muu miehistö tutustui paratiisipaikan vesistöön. Kimmon kuvatessa jotain lintua, oli Leena, Sari ja Jaakko uiskennelleet riutan reunalle. Ja siinä se oli: Hai (arvioilta vajaa parimetrinen) uiskenteli riutan sisäpuolella vajaat kymmenen metriä pahaa-aavistamattomasta snorkkelijengistämme. Osa totesikin, että eiköhän tämä paikka ole nyt nähty, eli ei muuta kuin takaisin jollalle.

 

Paluumatkalla pysähdyttiin helmifarmille, jossa Leena ja Sari pääsivät vihdoin helmien valinnan makuun, hyvänä exkjyyssinä silmissä siintävä lähestyvä äitienpäivä. Poissaollessamme generaattori oli surruttanut akut täytteen ja vesikone oli puskenut tuoretta vettä tankkeihin. Että tällaista tämä elämä täällä eteläisellä pallonpuoliskolla.

 

Mearra Nieidalla kaikki hyvin!