Shampanjaa ja vaihtoja

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Mon 9 Jan 2017 16:09
9.1.2017
Sijaintimme 29:10.3S 12:50.3E
 
Kaksi täyttä purjehduspäivää takana, ja tuntuu että niitä olisi voinut olla jo kymmeniä! Vaihto maaelämästä merielämään on tapahtunut ja vahvasti. Vahdinvaihtojakin on tehty jo reilusti  yli kaksikymmentä, mutta kalsareiden vaihtoja vasta yksi. Yhtä vaihtoa tai vaihtumista juhlittiin aamulla shampanjalla; leveyspiiri vaihtui 3-kympistä 2-kymppiin aamuyöllä klo 5. Myös vesi kölin alla on vaihtunut lämmöltään yli kahteen kymppiin, ja vaikka yö ei ollut millään muotoa lämmin, ei se enää ollut hyytävä. Tankkivesi on vaihtunut Kapkaupungin vesijohtovedestä Mearran oman vesiapparaatin tutuksi ja putipuhtaaksi hookaksooksi.  Ei varsinaista SanPellegrinoa, mutta hyvää kuitenkin. Jokaisella on tätä tuotosta oma 1,5L pullo ulkona pöydän keskiosassa. Se vähintään olisi juotava päivän aikana. Isopurjeen kokoakin on vaihdeltu taajaan 2. ja 3. reivien välillä; yöksi valinta saattaa taas olla tuo jälkimmäinen.
 
Tunnelma veneessä ei sen sijaan ole vaihtunut; rento huulenheitto pitää pintansa. Vaihtomiehistö on alkukankeuden jälkeen päässyt sinuiksi vahtisysteemin ja muiden kiertävien rutiinien kanssa. Jaana, Jukka ja Pekka joutuvat kyllä vielä toimimaan kätilöinä aika monessa asiassa muuten lounaat, radioilmoitukset ja purjetrimmit eivät oikein syntyisi.
 
Yövahdeissa on pohdittu monia aiheita kuten Suomen taloudellista ja henkistä tilaa. Jaanan, Jukan ja Pekan ilmeistä huomaa, että tätä aihetta on kaluttu aiemmikin! Siis se jääköön ja nyt keskitymme uuteen pieneen maailmaamme jonka nimi on Mearra ja jossa kaikki on aina hyvin!
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin.
 
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image