Kohti Tahitia

24.4.2016
Sijaintimme 17:30.1S 149:49.1W
 
Perjantaina bunkrasimme Totoavan kylan satamassa polttoainetta, vetta ja ruokaa. Keskipaivan polttavassa kuumuudessa vain kylan lapset olivat vastassa laiturilla, silla jykeva betonilaituri oli heidan uimahyppypaikkansa. Miehiston voimamiehet kantoivat 200 litraa vetta kasin kanistereissa laheisen Marie officen seinan hanasta ja samaan aikaan delicatess ryhma osti kahdessta kaupasta viimeisen ylityksen muonat. Ennen lahtovalmisteluita nautimme lounaan suosikiksemme muodostuneessa Kori Kori kahvilassa, jonka grillattu tonnikala ‘tzz tzz’ seka poisson cru oli aanestetty miehiston kesken Fakarawan parhaaksi lounaaksi. Fakarawan pohjoisesta salmesta ajoimme ulos illalla puoli kuusi hamarassa valossa auringon jo laskiessa. Salmi on Tuamotun atollin aukoksi poikkeuksellisen levea ja syva ja ajoituksemme oli juuri vuorovesitaulukoiden suosittelema, joten pikkuisen hammastyimme salmessa vastaan tullutta seisovaa aaltoa. Luukut ehdittiin laittaa kiinni ja Mearra sukelsi iloisesti aaltoon pyorteiden sekaan.
 
Tuamotu-Tahiti ylitys sujui kokeneelta miehistolta vanhalta rutiinilta ja viimeisesta vahtivuorolistasta oli juuri sopivasti kaksi yovuoroa jaljella. Olemme urakoineet yovuorolistan lapi nelja kertaa legin aikana eli purjehdittuja oita on kertynyt 24 kappaletta. Melkein kuukausi yovuorossa! Talla ylityksella keli oli liiankin kesy eli jouduimme ajamaan koneella vaikka odotuksissa oli ollut hieno spinnulegi. Toisaalta olimme onnekkaita, silla Kippari oli tarkoin ajoittanut ylityksemme niin etta Tahitin ymparilla viikon pyorinyt matalapaine kovine tuulineen ei osunut paalle. Onnistuneen bunkrauksen johdosta soimme matkalla herkullista ayriaispastaa. Illallisella taydellinen suunnitelmamme hieman ontui ja soimme pestopastaa, koska kana oli jaassa. Onneksi Nuku Hivalta ostettu omenahillo oli jumalaista.
 
Aamulla saavuimme Tahitille Mooreaan reilussa vesisateessa ja ankkuroimme suojaiselle Cook Bay lahdelle. South Pasific elokuvasta tunnettu nakyma lahden pohjukasta kohoavine vuorineen ei tanaan ollut edukseen, silla sade muuttui ukkoseksi ja pakotti miehistomme karsivallisesti odottamaan kajuutassa sopivampaa maihinnousukelia.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin.
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image