Kuoppaisen yon jalkeen korttipelia

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Fri 4 Mar 2016 16:28
Perjantai 4.3.2016
Sijaintimme 04:14.1S 94:27.3W
 
Yosta odotettiin tyynta ja tylsaa moottorimarssia, mutta paremmin kavi. Puolilta oin alkoi tuulla ja purjeet nostettiin 10 tunnin koneparistyksen jalkeen. Tuuli oli etuvastaista ja aamuyolla jo 8 m/s mika tarkoitti sellaista vasta-aallokkoa taalla valtamerella etta nukkuminen muuttui taitolajiksi.  Mutta mentiin hyvaa vauhtia oikeaan suuntaan ja aamupaivalla alkoi vaikuttaa silta, etta pasaatituuli on loytymassa ja voidaan pikkuhiljaa kaantaa kurssia kohta Hiva Oota, joka on 2676nm paassa suunnassa 263 astetta. Jos saadaan pidettya 6 solmun keskivauhti niin siella ollaan jo 19 paivan paasta!
 
Paiva meni rutiinien merkeissa. Siivottiin vessoja ja pilssia ja pidettiin radiokonffa muiden WARC veneiden kanssa. Lounaaksi Pekka kasasi legin toistaiseksi terveellisimman kattauksen: kaikkea mika alkaa olla pilaantumassa. Brokkolia, kukkakaalia, tomaattia, salaattia ja sattumiksi juustopaloja.
 
Paivan mittaan tuuli heikkeni leppoisaksi ja alkoi kaantya kaakkoon.  Korttirinki kokoontui sitlooraan pelaamaan china handya. Peli sujui mainiosti Antti Paatelan lahjoittamilla magneettisilla korteilla ja pelilaudalla. Pelin voitti yllattaen Martti, vaikka laski etta kahdessa pakassa on yhteensa 6 assaa...  Juuri nyt puolet miehistosta nukkuu viimeoista univelkaa ja sen jalkeen taas syodaan. 
Koska pakastin reistailee eika pysy kunnolla pakkasen puolella niin sen sisaltoa popsitaan kilpaa ajan kanssa. Tanaan on vuorossa jauheliha, josta  Anne-Maria  taikoo meille tortilloja. Illallisen kruunaa Martin rommilla liekittamat ananakset (kuvan ulkopuolelta mainittakoon etta Kikka oli taydessa valmiudessa sammutuskaluston kanssa kaiken varalta – Mearrallla ei oteta turvallisuusriskeja!)
 
Mearralla siis kaikki hyvin.
 
_____________
 
We have been lucky to have enough wind for sailing most of the time since our take off from Galapagos. It was expected to be motoring for the first 300 miles while passing the Doldrums until reach the Pasific trade winds. Now we can see a promising chain of clouds in horizon implying he westward wind and Mearra is sailing with nice 7 knots speed at time of writing towards Hiva Oa at 263 degrees, 2676 nm distance.
 
The fresh fruits and vegetables stored in nets in the cabin cealing require daily attention and careful menu planning. Mandarins need to be eaten fast before they rotten and same goes for pineapples. Bananas are nice sweet now. The nine kilos of tomatoes as well as avocados has lasted well and some of them will end up in tortillas today. Apples. onions, gabbages and lime will sail with us for many days to go. The fresh frozen chicken, minced meat and langoustini have short lifetime in boat freesers and we hurry up to eat them before they are lost with any potential freeser warming situation.  The rest of the time it will be canned and dried food.
 
All is well onboard.
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image