Torstai 25.2.1016

Sijaintimme 00:44.9S 90:18.6W

 

Se on nyt sitten viimeinen meripaiva talla miehistolla. Aamulla nostimme ankkurin Isabelan saaren edustalta. Kylan nimihan oli Puerto Villamil ja tuo Villamil niminen herra oli aikoinaan Galapagos-saarten ensimmainen kuvernoori. Paiva oli heti aamusta kaunis ja aurinkoinen. Tyyni valtameri on nimensa mukainen, siis tyyni. Niinpa diesel puksuttaa ja moottorimarssilla etenemme kohti koillista ja Galapagosten paasaarta Santa Cruzia. Santa Cruzilla asuu rapiat 20 000 ihmista, joten se oletettavasti muistuttaa edes hiukan kaupunkia.

Venematkamme tanaan kestaa noin seitseman  tuntia, joten saavumme perille valoisaan aikaan.

Heti lahdon jalkeen Jukka viritteli taas Rapalat taistelukuntoon ja eikun siimaa mereen. Jalleen oli oikea orkki valittu silla reilun tunnin paasta siima huusi taas hoosiannaa, niin kun meilla on hauskasti tapana taalla sanoa. Ja nyt tulikin kalojen kala. Tyynen meren kaunotar ja makuhermojen ylivoimainen viettelijatar, itse kalojen kruunamaton kuningatar Dorado tai Mahi mahi, myos delfiinikalana tunnettu gourme poytien herkku. Painoa kalalla oli toistakymmenta kiloa ja pituutta melkein yhta paljon kuin Hannalla.

Niinpa meni meilla Mearra Nieidalla lounas menu uusiksi. Nyt alkupaloina kohtuullisen tuoretta cevichea ja paaruokana voissa paistettua, pippurilla ja suolalla maustettuja Dorado fileita. Mearra Nieidalla ei kylmaketju peta. Ketju kulkee suoraan meresta, pannun kautta lautaselle. Toki cevichen kalapalat pyorahtivat nopeasti jaakaapin kautta. Viiniksi valikoitui valkoviini, juuri oikean viilea sekin. Miten sattuikaan.

Tama tuore ceviche on muuten Mearra Nieidan spesiaali. Talla kertaa siina oli tuoretta Doradoa, sipulia, tomaattia, limea, caprista, retiisia, ripaus suolaa ja loraus chilisoosia. Lopuksi hyppysellinen sokeria. Tarkkaa reseptia ei tietenkaan ole, silla Jaanahan tekee cevichen aina ihan omasta paastaan. Merimieshuumoria.

Olisiko Ahti voinut  meita paremmin hemmotella, nain viimeisena paivana isolla merella talla porukalla.

Palataan viela tuohon Tyyneen valtamereen. Kun kerroimme, etta se on tanaan nimensa mukainen, niin ette meita ihan ehka uskoneet. Keskella ulappaa ohitimme  hylkeen nokosilla tyynessa meressa. Siina se loikoili kuin entinen teini Piscinan vesisangyssa. Meri ei taman tyynempi enaa voi olla.

Niin, jai kesken tuo Santa Cruzin osio. Siella olemme taas tuttuun tapaan ankkurissa kylan edustalla ja venetaksien varassa. Torstai iltana tapaamme kylilla Wendellin perheen porukat, siis Kickan, Micken ja Sebastianin. Vietamme vanhan miehiston viimeisen yhteisen illallisen.  Perjantaina on meilla muutama retki mielessa. Piipahdus Darwin- museoon on toki listalla ja lisaksi ajattelimme menna katsomaan maakilpikonnia. Ovat kuulemma isoja. Lauantaina onkin sitten vuorossa siivouspaiva. Vene puunataan oikein vimpanpaalle kuntoon seuraavalle miehistolle.  Lauantai illalla on sitten vuoronvaihto – illallinen uuden miehiston kanssa. Sunnuntai aamuna Hanna ja Tero pakkaavat reppunsa ja kayvat kohti Baltran lentokenttaa. Ja uusi miehisto, Martti, Kikka ja Anne-Maria, valtaa veneen.

Ja viela paivan hajahuomio. Kippari Pekka lupasi St Lucialla 9. tammikuuta, etta tukka on poninhannalla Galapagoksella. Sanansa mittainen mies. Tiedoksi myos etta, Pekka laittoi eilen naamaansa kosteusvoidetta.

Mutta on meilla viela talla ykkoslegin porukalla  muutama hauska paiva Santa Cruzilla ennen kuin merelliset murheet siirtyvat maallisiin. Mista tulikin mieleemme, etta onkohan Sipilan hallitus saanut sen yhteiskuntasopimuksen valmiiksi. Jostain sellaisesta oli muistaaksemme puhetta joskus viime vuonna.

Olkaa huoleti, Mearra Nieidalla on kaikki hyvin.

 

Kuvatekstit: 1) Kaksi kaunotarta Tyynella valtamerella, Hanna ja Dorado 2) Hylje nokosilla  3) Pekka Topohanta 4) Santa Cruz ja vaativa ankkurointi suoritettu