Kolmas matkavuorokausi taittui mukavasti sivumyötäisessä ja välillä myötävirtakin on tuonut lisää vauhtia. Purjeita ja tuuliperäsintämme olemme säätäneet pari kertaa päivässä ja muutoin vene huolehtii itse itsestään. Me voimme keskittyä lueskeluun ja omiin askareisiimme.

Emme ole enää nähneet sen enempää päivällä kuin yöllä muita aluksia, emme myöskään AIS-vastaanottimessamme, mutta laajemmalla säteellä haravoiva tutkaheijastimemme kertoo, että jonkin verran laivaliikennettä on. Veikkaisin Pohjois-Amerikasta Afrikkaan meneviä laivoja. Toisena päivänä ainakin yksi tankkeri, Rio Grande, oli menossa sinne. Se oli 14 mailin päässä, kun kysyin heiltä, näkevätkö he meidät tutkassaan ja he vastasivat, että kyllä.

Niille blogimme lukijoille, jotka suunnittelevat omaa reissuaan ja varustelevat venettään, antaisi neuvon, että kannattaa asentaa aktiivinen tutkaheijastin (mielellään riittävän alas, jotta ei hälytä niin aikaisin) sekä aktiivinen AIS, joka tiedon vastaanottamisen lisäksi lähettää muille aluksille oman sijaintitiedon. Eteenkin yksinpurjehtijoilla nämä mekaaniset tähystyskeinot parantavat huomattavasti turvallisuutta: havaitsemista ja havaituksi tulemista. Ja jos ei muuta, niin helpottavat ainakin hätätilanteessa aluksen etsintöjä niin kauan, kun sähköt vielä pelaavat.