Sääennusteet näyttivät siltä, että tuuli on vain kasvamaan päin. Päätimme etsiytyä johonkin suojaan. Lähin sopivin paikka näytti olevan Portland Harbour.

Muutama isompi aalto murtui istumalaatikkoon. Isoin niistä vei mennessään pelastusrenkaan, heittoliinan, sekä pari köyttä, jotka oli tietysti helppo vetää takaisin sisään. Myös pelastusrengas oli pitkälle köydellä kiinni reelingissä. Heittoliina jäi sen sijaan Ahdille. Sen pussi olikin jo UV-säteilyssä hapertunut vuosien varrella ja olin ajatellut sen jossain vaiheessa uusia. Mutta onneksi Helinä oli kansivuorossa. Muuten ruorimies olisi ollut muniaan myöten vedessä.

Viimeiset tunnit menimme ilman purjeita ja ilman moottoria. Matkavauhti oli silti mukavasti viisi solmua, mikä oli aivan riittävä, koska halusimme tulla sisään päivän valjettua. Sisääntulo kyllä huolestutti, koska se tapahtui aallonmurtajien välistä sivumyötäiseen ja isot aallot keikuttivat venettä. Koska perusnopeutta oli ilman moottoriakin, sen avulla ei pystynyt saamaan paljoa lisäohjattavuutta.

Päätin kuitenkin luottaa siihen, mitä kartan avulla pystyi päättelemään ja siihen, miltä tilanne kauempaa näytti. Sen jälkeen kun olimme päätöksen tehneet, pakoreittiä ei enää ollut. Ihan hyvin se sitten meni, vaikka jännittikin, kuinka käy. Huonosti olisi voinut käydä, jos keli olisi ollut kovempi. Itse satama on aallokolta suojattu mutta tuulinen.