Saavuimme illan suussa Puerto Madryniin. Paikallisen pikku seuran Club Náutico Atlántico Sur seuran puolesta meitä oli kumiveneellä kolme herraa vastaanottamassa ja opastamassa sopivaan poijuun. Tämän jälkeen he tulivat tutustumaan veneeseemme ja tarjosin kaikille landauspaukut. En tiedä olivatko he vain huomanneet veneemme lähestyvän vai saaneet tiedon Prefecturan Navalin paikallisesta toimipisteestä, jota olin VHF:llä informoinut saapumisestamme pari tuntia aikaisemmin vai mahdollisesti vain seuranneet keskusteluamme marinan VHF:llä. Tosi kiva yllätys oli kuitenkin tämä ystävällinen vastaanotto.

Sovin ensin Prefecturan kanssa, että tulemme aamulla hoitamaan paperisodan, mutta sitten sieltä tuli ilmoitus, että onkin tultava heti. Ilmeisesti joku alemman tason virkailija oli ylittänyt toimivaltansa.

Pumppasimme kumiveneemme ja lähdimme maihin. Ensimmäisen lähestymisyrityksemme laiturin portaille blokkasivat kuusi merileijonaa, jotka loikoilivat portailla osin toistensa päällä. Katsoimme paremmaksi vaihtoehdoksi etsiä toiset portaan kuin ryhtyä raivaamaan tietä. Sitä kun ei tiedä kumpi puoli olisi vetänyt siinä taistossa pidemmän korren.

Prefektuurassa yksi kirjoitti taas samat jutut paperiin (kahtena kappaleena), jotka olivat siinä edellisessäkin Prefektuuran lomakkeessa. Tästä huolimatta kolme muuta neuvoivat häntä, mitä tulee kirjoittaa. Saatiin homma hoidettua tunnissa.

Kun saavuimme takaisin veneellä, tuuli oli kääntynyt etelän puolelle ja oli navakkaa. Neljä päivää ja kolme yötä saimme merellä nauttia suotuisesta kelistä ja saman tien kun olimme perillä, tuuli kääntyi - aika täydellinen ajoitus.

Tällaisilla 500 mailin legeillä on aika lailla onnen kauppaa, miten säät lopulta suosivat. Olisi siinä ollut puolessa välissä legiä yksi pikku kylä, jonka jokisuistossa olisi hätätapauksessa voinut yrittää ankkuroitua. Vähän eri luokkaa ovat satamavälit kuin Suomen rannikolla.