Maston huipussa oleva tricolor+ankkurivalo ja alakerran punavihreä keulavalo ja valkoinen perävalo tulivat sitten vaihdettua uusiin. Pikku asioihin saa näköjään helposti menemään paljon aikaa.

Tietenkään homma ei suju niin helposti, että ottaa käteen uuden ja käy vaihtamassa sen vanhan tilalle. Maston huipussa olevan tricolorin kytkentä- ja kiinnitysdetaljit olivat muuttuneet, kytkennän osalta huonompaan suuntaan, sillä kytkentätila on liian pieni ja tekee eristämisen vaikeammaksi kuin ennen. Perävalon paikan päätimme vaihtaa targakaaren päälle, koska perään on kertynyt sen verran paljon hilavitkuttimia, että ne saattavat häiritä valon näkyvyyttä. Tämä taas merkitsi targakaaren osittaista irrottamista, jotta saatiin johdotus tehtyä järkevästi. Keulavalolle taas teetätimme uuden petin, joka hitsattiin vanhan tilalle. Pahin takapakki tuli kuitenkin kytkennässä: valaisimen rakenne on suljettu ja siinä on 2,5 metrin johto, joka tietysti oli puoli metriä liian lyhyt, jotta se olisi ylettynyt kytkentätilaan. Jouduimme tekemään ylimääräisen liitoksen ankkuriboksin puolelle, mikä on korroosion kannalta niitä pahimpia paikkoja.

Watermakeriin olin tilannut neljä varaosaa. Vaikka moneen kertaan oli sovittu, mitä osia olisi lähetettävä, niin valmistaja onnistui unohtamaan puolet tilauslistan tavaroista. Lisätoimitus kuitenkin saapui kolmessa päivässä, ja korjasimme vuotavan päätytulpan. Vuodon syy ei kuitenkaan valjennut meille, vaikka suurennuslasilla tutkimme vanhan päätytulpan osia. Nyt vuoto näyttäisi kuitenkin olevan korjattu, mutta vasta kun saadaan enemmän käyttötunteja, tiedetään asia varmuudella.

Siinä se viime viikko sitten vierähtikin. Tämän viikon olemme aloittaneet lomailun merkeissä. Tiistaina vuokrasimme auton ja ajelimme ympäri Tortolan saarta. Ei täällä juuri nähtävää ole. Neljänkymmenen tuhannen asukkaan pääkaupungissa Road Townissa ei löytynyt paljoa tekemistä. Mielestäni purjehtijalle Neitsytsaarten suurin anti ovat mukavat ankkurointipaikat ja muutamat kivat marinat, kuten tämä Soper´s Hole.

Aika lailla muidenkin vierailemiemme Pikkuantillien saarivaltioiden tasoa BVI on, vaikka tämän kai pitäisi olla vähän äveriäämpi paikka kuin ne saaret, joilla tähän mennessä olemme käyneet. Paljon täällä on ihan nättejä ja siistejä taloja, mutta enemmistö on vähän sinne päin rakennettua ja hoidettu. Ja kysymys ei ole oikeastaan siitä, kuinka isosta tai hienosta talosta on kysymys, vaan toteutuksesta. Mielestäni kaikkein viehättävimpiä rakennuksia ovat useimmiten pienemmät ja vaatimattomammat tönöt, mutta vain silloin, kun ne on hyvällä maulla toteutettu ja siististi ylläpidetty.

Saarten asukkaat ovat olleet kautta linjan ystävällistä ja mukavaa porukkaa. Hyvä asiakaspalvelu on kuitenkin poikkeus. Kai tämä sitten on niitä kulttuurieroja. Yksi syy asiaan voisi olla se, että nämä ihmiset eivät ole itse koskaan saaneet hyvää palvelua ja esimerkin puuttuessa eivät ole sitä myöskään oppineet antamaan. Ja kai täällä on totuttu erilaiseen työrytmiin kuin esim. monissa Euroopan ja Kaukoidän maissa.

On kiva, jos koko ajan ei olla tyrkyttämässä. Mutta siihen ei vielä ole tottunut, että joutuu pidempään odottelemaan, ennen kuin myyjä huomioi asiakkaansa (tämä ei tietenkään päde kauppiaisiin, jotka pyörittävät omaa yritystään, mutta isommissa kaupoissa ja ravintoloissa eivät mammat juuri ahteriaan tuoliltaan välitä liikuttaa). Ja asiakaspalvelutilanteessa on tyypillistä, että jos myyjän/ tarjoilijan kaveri tulee käymään tai sattuu soittamaan, niin ilman muuta tämä asia hoidetaan ensin ja vasta sen jälkeen vähemmän tärkeät asiat kuten asiakkaan palveleminen. Oikeastaan aika ymmärrettävää: kai ne kaverit sentään ovat tärkeämpiä kuin asiakkaat.