Seuraava etappi meillä oli Saba, joka myös on Hollannin omaisuutta. Tällä saarella on noin 1400 asukasta ja turistit päälle. Täälläkin suurin vetonaula on sukellus.

Saarella ei ole mitään luonnonsatamaa. Entisinä aikoina purjelaivat jäivät ankkuriin saaren länsireunalle, josta tavara kuskattiin laivaveneillä rantaan ja sieltä jyrkkiä 800 askeleen portaita pitkin kaupunkiin. Luonnonsataman puuttuminen on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se on haitta, mutta vihollisia ajatellen hyvä asia. Koska saarella ei ollut hyvää rantautumispaikkaa ja rannat olivat jyrkät, se sai olla rauhassa vihollisilta, sillä saarella ei ollut paljon ryöstettävääkään, vain pienimuotoista maanviljelyä. Tosin eri rauhoissa se on aina välillä vaihtanut omistajaa.

Nyt saarelle on rakennettu (1972) pieni aallonmurtajan suojaama rantautumispaikka yhteysaluksia varten. Pienveneille on joitain poijuja. Vasta 1943 saaren poikki rakennettiin tie ja 1960-luvulla tehtiin lentokenttä, jonne pääsee vain pienillä koneilla asiansa osaavan pilotin ollessa puikoissa. Jossain väitettiin, että tämä on maailman lyhin kaupallisessa käytössä oleva kiitorata.

Kävimme kävelyllä saaren Bottom nimisessä pääkaupungissa, joka ei todellakaan ole pohjalla, vaan aika ylhäällä. Se on siisti paikka monine vanhoine kauniine rakennuksineen. Nyt siellä oli hiljaista, koska on vappu ja ihmisillä on loma, jota täällä näytetään vietettävän rauhallisesti, ehkäpä toipuen edellisen päivän kuningattaren syntymäpäivien juhlinnasta.