Bermuda 3

Valentina
Tue 28 May 2013 22:05

Eilen ostimme päivälipun ja lähdimme yhteysaluksella toiselle puolen saarta. Bermuda on ongenkoukun muotoinen saari tai oikeammin saarijono, joka lähes kokonaan riutan ympäröimä. Alue on täynnä haaksirikkoutuneiden alusten hylkyjä. Kesällä alkaa hurrikaanikausi ja Bermudan on aika usein niiden reitillä, kun luoteeseen Karibialle suuntaavat hurrikaanit tyypillisesti kääntyvät lopuksi usein koilliseen. Näiden hurrikaanien häntiä nähdään syysmyrskyinä usein Suomessakin, jonne ne tulevat Pohjois-Atlantilta tavanomaisiksi matalapaineiksi lauhtuneina. Hurrikaanikauden jälkeen alkaa talvikausi, jolloin matalapaineet vaeltavat eteläisempää reittiä, ja Bermuda vetää niitä puoleensa kuin magneetti. Entisajan merenkulkijat tunsivatkin Bermudan lempinimellä Paholaisen saari.

Takaisin päin jatkoimme bussilla ja kävimme saaren pääkaupungissa Hamiltonissa ja sieltä eteenpäin veneelle St.Georgeen. Paikallisbussi kierteli mutkittelevaa reittiä ja saimme hyvän yleiskuvan saaresta. Se vahvisti mielikuvaamme hyvin hoidetusta ja siististä paikasta. Siisteydessä olisi Suomellakin opittavaa, ja vanhan rakennuskulttuurin kunnioittamisessa. 1900-luvun lopun hävitysvimmassa Suomessa katosi upeita rakennuksia ja hienoja kaupunginosia sekä kylämiljöitä menetettiin lopullisesti. Tärkeää oli olla moderni ja kehittynyt. Täyspuiset huonekalutkin korvattiin lastulevyhötöllä.