25:03.98S 130:05.72W

Valentina
Sat 7 May 2011 03:32

Kevyessä tuulessa Valentina lipui noin neljää solmua läpi yön. Seuranamme oli kirkas tähtitaivas. Niin monenlaisen ilmeen meri voi tarjota. viisitoista mailia ennen saarta meitä vastaan taistellut merivirta joutui antautumaan. Pääsimme sittenkin perille. Aamun valjetessa horisontista nousi näkyviin kymmenen mailin päässä Pitcairnin saari (äännetään  Pitcern).

Saari on saanut nimensä tähystäjän mukaan, joka märssykorista saaren ensimmäisenä havaitsi – land ahoy! Tämä vehreä saari on niitä harvoja, jonka kulttuuria eurooppalaiset eivät ole tuhonneet. Saari oli nimittäin asumaton, kun eurooppalaiset tulivat. Mutta ennen heitä täällä oli ollut polynesialaisia.

Ankkuroimme Boynty bayhin, joka  on saanut nimensä lahdesta, jossa kapinallinen  Fletcher Christian, alkujaa second in command ja kapinan johtaja, upotti Boyntin sytyttämällä sen tuleen. Muutamien saarelle päätyneiden kapinallisten sekä heidän mukanaan tulleiden polynesialaisten jälkeläisistä sai alkunsa saaren nykyinen asujaimisto. Laivalla oli miehistöstä matkassa mukana alkuperäisestä miehistöstä kahdeksan ja lisäksi neljä nuorta polynesialaismiestä. Ja sitten lisäksi vaimot, joita miehistö oli Tahitilla nainut.

Saarelle laiva päätyi ehkä sattumalta. Fletcher epäilemättä tiesi saaren olemassaolosta, koska hänellä oli laivastoupseerina mahdollisuus Lontoossa tutkia karttoja, joista kopioitakin oli matkassa. Mutta ilmeisesti hänellä hallussa olleet sijaintitiedot olivat väärät.

Yöksi jäimme keikkumaan ankkuripaikkaan, jonne maininki löytää tiensä, vaikka olemme suojan puolella. Rantautuminen kumiveneellä edellyttää hyviä olosuhteita. Jopa näinkin hyvällä kelillä saattaa yllättävä iso maininki murtua rantautumispaikalla.

Kävimme kirjoittautumassa sisään tähän saareen, joka on varsin itsenäinen, mutta kuuluu kuitenkin British overseas territories alueisiin. Kanssakäyminen ja kulttuurisiteet ovat voimakkaimmat Uuden Seelannin ja Australian suuntaan.