52:15.60S 73:40.84W

Valentina
Tue 18 Jan 2011 21:11

Lähdimme taistelemaan takaisin lämpimään pohjoiseen. Magallanesin salmi kapenee länteen mentäessä ja on lopuksi kapean luoteeseen suuntautuva ränni. Vallitsevat lännen ja pohjoisen puoleiset tuulet kanavoituvat siihen ja tekevät etenemisen mahdottomaksi. Tuulet voimistuvat ja puuskat tulevat voimalla yllättävistä suunnista. Ei ole tavatonta joutua odottamaan 1-2 viikkoa sopivaa sääikkunaa salmen länsiosassa. Itse Joshua Slocum joutui odottamaan kokonaisen kuukauden, mutta hänellä ei tietenkään ollut moottoria. Entisaikojen purjealuksilla menikin koko Magallanesin salmen läpäisemiin useita viikkoja tai jopa kuukausia.

Koska meille sattui sopiva sääikkuna, suoritimme salmen länsiosan kahdessa päivässä ja yhdessä yössä, vaikka olimmekin tästä eteenpäin ajatelleet jatkaa päiväpurjehduksina. Yöpurjehtiminen Chilen kanavissa ei ehkä ole hyvä ajatus, mutta Magallanesin salmi on selväpiirteinen navigoinnin kannalta.

Päädyimme ankkuriin Smyth kanavan varrella Fortuna nimiselle lahdelle. Jos tämä on enne, niin pidetään peukkuja, että se olisi hyvä sellainen.