Tuuli on kääntynyt hivenen myötäisemmäksi ja meno on vähän tasaisempaa. Maininki on iso. Suomesta olemme kuulleet uutisia, että Etelä-Euroopan kriisi sen kun jatkuu. Ehkä siitä pikku hiljaa tulee normaalitila ja lakataan puhumasta kriisistä. Ja tuntuuhan se sellaisten kriisien kuin luonnonkatastrofien ja sotien rinnalla kuitenkin aika pieneltä.

Silloin kun lähdin Suomesta, oli politiikassa muotia kehottaa käymään arvokeskustelua. Pinnalle jäi vain siitä hokeminen, mutta itse keskustelu jäi vähäiseksi. Ainoa arvo tuntui olevan oman tai omien edun ajaminen hinnalla millä hyvänsä. Tämä asenne on laajalle levinnyt myös EU-kysymyksissä, eikä tietysti pelkästään Suomessa. EU on itsekkäiden valtioiden liitto.

Etelä-Euroopan valtioiden ajautuminen kriisiin johtuu niiden harjoittamasta huonosta politiikasta. Tällä asialla on vain vähän tekemistä EU:n tai Euron kanssa, mutta koska olemme samassa veneessä, niin se koskettaa meitä tietysti enemmän. Kriisin hyvänä puolena näkisin sen, että se opettaa kaikkia noudattamaan sovittuja sääntöjä.

Suomen kannalta on hyvä, että Eurossa on mukana myös taloudellisesti heikompia maita ja toivottavasti tämä alkaisi näkyä pikku hiljaa euron kurssissa. Saksan ajama vahvan euron politiikka on Suomelle ja koko EU:lle liian rankka. Suomalaisilla on kaiken kaikkiaan liian suuret luulot itsestään. Ennen Suomi oli ”köyhä kansa ja siksi myös jää”. Nyt kuvittelemme kuuluvamme rikkaiden joukkoon. Pitkässä juoksussa totuus löytyy sieltä välimaastosta.

Aika yleinen näyttää olevan mielipide, että Etelä-Euroopan valtiot vain varastavat Suomen rahat. Se on uskomus eikä perusteltu näkemys. Mutta nyt tilanne taitaa olla se, että nämä maat tarvitsevat muiden tukea. Näissä talkoissa Suomen pitää olla mukana, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Se hinta pitäisi olla se, että Etelä-Euroopan valtiot tekevät pysyviä muutoksia tapaansa hoitaa talouttaan ja alkavat pitää kiinni siitä, mistä on sovittu. Jos se ei ole mahdollista, niin sitten varmaan niiden kannattaisi erota eurosta tai koko EU:sta.

Sellainen hallinnollinen järjestely olisi hyvä, jossa EU:n yhteisistä asioista pääsisivät päättämään ne, jotka ovat pitäneet kiinni sopimuksista, kuten esim. budjettikurista. Ne, jotka rikkovat sopimuksia, suljettaisiin asiaa koskevan päätöksenteon ulkopuolelle, kunnes tilanne on korjaantunut. Mielestäni yhteinen kurinalainen talouspolitiikka on se, mihin on pyrittävä. Talouspolitiikan ohjaus olisi oltava keskitetympää, mutta kukin päättäköön itse rahojensa käytöstä, kunhan ei elä yli varojensa. Talouspolitiikan jatkoksi voisi liittää vielä yhteisen ulkopolitiikan ja puolustuspolitiikan. Muuta asiat voisivat kukin hoitaa omalla tavallaan.

En olisi huolissani siitä, että jotkut valtiot ovat rikkaampia kuin toiset. Se suotakoon heille. Adam Smithin kuuluisa näkymätön käsi tasoittaa eroja ajan kuluessa. Vain epäoikeudenmukaiseen rikastumiseen, joka on luonteeltaan hallinnollista laatua, tulisi puuttua. Maailmantalouden nopea integraatio tulee omalta osaltaan kiihdyttämään elintasoerojen kaventumista, ja sama vaikutus on kulttuurien integraatiolla. Ja minkään maan tai talousalueen vauraus suhteessa muihin ei ole ikuista. Sen historia meille opettaa.