34:52.66S 118:24.17E

Valentina
Tue 3 Apr 2012 11:13

Illaksi saavuimme seuraavaan etappiin Hasell Bay´in. Matkanteko on samanlaista puurtamista kuin viimepäivinä on ollut tapana: lähes vastatuuleen ikävässä aallokossa koneella ajaen. Purjeilla kryssimällä kuluisi ainakin kaksikertainen aika. Ja kastuisi samalla tavalla. Emme ole pitkään aikaan olleet näin suolaisia Välillä aallokko ja tuuli on sellaista, että emme purjeilla pääsisi käytännössä lainkaan etenemään. Onneksi tuli Esperancessa täytettyä tankit ja otettua vielä pari varakanisteria. Säätilan kokonaiskuva on sellainen, että ei oikein olisi kannattanut jäädä odottelemaankaan suotuisampia tuulia.

Kauniin ankkurilahtemme pohjukassa on pieni lomakylä. Saapumisen ajoittaminen valoisaan aikaan oli taas järkevä päätös, vaikka kartan perusteella pimeässäkään ei pitäisi olla mitään ongelmia. Lahden perukassa aivan ankkuripaikkamme vieressä on neljän pikku poijun merkkaama suorakaiteen muotoinen alue ja poijujen välissä köysiä tai verkkoja. Pimeässä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta nähdä ennakkoon, jos siihen rysään olisi ajanut.