27:01.39S 90:16.18W

Valentina
Tue 12 Apr 2011 23:51

Tänään matka on jatkunut taas purjehduksen merkeissä. Aamulla tuuli vähän voimistui ja kääntyi sivuvastaiseksi. Nyt edetään runsaan viiden solmun nopeudella 60 asteen kryssikulmaa.

Helinä luki minulle taas yksi päivä päivän sanaa. Siellä kerrottiin seuraavaa Samuelin kirjassa:

Daavid ja hänen miehensä tekivät retkiä gesurialaisten, girsiläisten ja amalekikialaisten kimppuun. Nämä kansat asuivat seudulla, joka ulottuu Telemistä Suriin ja Egyptiin saakka. Hävittäessään noita seutuja Daavid ei jättänyt henkiin ainoatakaan miestä tai naista, mutta lampaat ja vuohet, härät ja lehmät, aasit, kamelit ja vaatteet hän otti aina mukaansa.

Ja kaikki tämä tapahtui ilmeisesti Jumalan siunauksella. Nykyisinhän tuollaisesta saisi syytteen kansanmurhasta. Kovin on sotaisaa tuo Vanhan testamentin sanoma kautta linjan. Jos tänä päivänä oltaisiin perustamassa tämän tyyppistä uskontoa, niin ei taitaisi uskonnon vapaus venyä ihan niin pitkälle, vaan syyte taitaisi tulla ties mistä kiihottamisesta. Bosniassa näitä tämän tyyppisiä uskonnollisia oppeja taidettiin viimeksi soveltaa aivan kirjaimellisesti.

Minusta modernin kristinuskon ehkä olisi jo korkea aika ryhtyä kriittisesti tarkastelemaan, minkälaisen kirjan oppeja se pitää Jumalan sanana. Nyt ikään kuin väitetään, että näin tämä asia on, miten on kirjoitettu, mutta käytännössä ei silti uskota tähän sanomaan – mikä varmaan onkin aivan viisasta. Evankeliumien ja vanhan testamentin välillä voisi olettaa olevan ainakin jonkinasteinen ristiriidattomuus, jos haluaa vannoa molempien nimeen.  Tietysti vanhan ja uuden testamentin sisälläkin on ristiriitaisuuksia. Kymmenessä käskyssä sanotaan yksiselitteisesti, että älä tapa. Silti Daavidin toiminta näyttää olevan Jumalalle mieleen.

Ristiriitaisuutta on pidetty yhtenä syynä kristinuskon elinvoimaan. Kaikenlaisille aatteille voi löytää tukea raamatusta. Erityisesti kiinnittäisin kuitenkin huomiota tämän päivän keskustelun aatteettomuuteen. Kättä väännetään kuppikuntien keskuudessa kaikenlaisista lillukanvarsista, mutta suuren luokan eettiset kysymykset sivuutetaan.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että en minäkään mikään pasifisti ole. Esim. Somalian merirosvoja kohdellaan jostain kumman syystä silkkihansikkailla. Jos jokaista kaappausta seuraisi kostoisku merirosvojen kotikaupunkiin, niin eiköhän asia olisi nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Tai vaikka yksinkertaisesti julkistettaisiin 60 mailia Somalian rannikosta ulospäin alueeksi, jolla kaikki liikenne on kiellettyä. Siellä liikkuvat alukset voisivat olla länsimaiden sotalaivojen harjoitusmaaleja. Katsottaisiin sitten parin vuoden päästä, voidaanko liikenne sallia vai jatkuuko merirosvoilu.