Simonstown

Valentina
Sun 18 Nov 2012 12:55

Simonstown on kaunis pikku kaupunki, jossa on toinen toistaan hienompia omakotitaloja, jotka ovat rinteessä siten, että niistä lähes kaikilla on merinäkymä. Rantakadulla on kivoja liikkeitä, kahviloita ja ravintoloita. False Bay Yacht Clubin marina on erinomainen pysähdyspaikka meille. Parin kilometrin päässä satamasta on tunnettu Afrikan pingviinien yhdyskunta.

 

Eilen menimme paikallisjunalla Kapkaupungin keskustaan, jossa Minä & Helinä sekä Kimmo & Päivi kummatkin lähdimme omille tahoillemme. Kapkaupunki on varmaankin parhaimpana pidetty matkailukohde Afrikan kaupungeista. Ja turisteja piisaa, mutta onneksi nuo sulautuvat hyvin tämän vajaan neljän miljoonan ihmisen metropolin massaan. Sen verran suuri kokonaisuus tämä on, että syvällisempi tutustuminen ei onnistu muutamassa päivässä tai viikossa. Isoksi kaupungiksi tämä on kuitenkin viihtyisä ja mielenkiintoisia tutustumiskohteita piisaa. Lonely Planet osaa kertoa niistä paremmin kuin minä.

Ympäri kaupunkia on hienoja asuinalueita. Tietysti sieltä löytyy vaatimattomampiakin aina slummeihin asti, mutta ei lainkaan samassa määrin kuin esim. jossain Rio de Janeirossa. Ja kaupungin siisteys on paljon parempi kuin jonkun Lontoon tai Pariisin. Tässä maassa keskimääräinen elintaso ei ole korkea ja työttömyys on jossain neljänkymmenen tietämissä. Ihmiset tuntuvat kuitenkin hyvinvoivilta ja onnellisilta. Vaatimattomastikin elävillä hymy on herkässä.

Kuvissa mm. Helinä nauttimassa kalavarasta ja Kimmo ja Päivi purjehtimassa.

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image